Kesäkuulumisia

Heinäkuu meni nopeasti. Tänä vuonna ei tarvinnut lähteä ulkomaille etsimään kesää. Heinäkuun puolesta välistä lähtien tuli käytyä uimassa melkein joka päivä, kunnes helteet loppuivat. Astangajoogatunneilla kävin myös säännöllisesti ja notkeus on kehittynyt ihanasti. 

 Alan vihdoinkin tuntea itseni espoolaiseksi. Olen käynyt kesäkuun puolivälistä lähtien Helsingissä vain joogatunneilla ja uimassa Lehtisaaressa. En edes kaipaa Helsinkiä enää yhtään, mutta Espooseen olen tykästynyt oikein kunnolla. Olen kierrellyt täällä paikkoja enemmän kuin koskaan. Metsäisyys ja maaseutumaisuus on alkanut miellyttämään minua enemmän kuin ruuhkainen kaupunki.

Tässä teille puhelimen kautta otettuja kesäkuvia.

Lehtisaari

Cafe Mellstenin terassilla. Greco-pizza. Mä niin suosittelen tätä. Oikeesti paras pizza mitä olen elämässäni syönyt. Tää oli jo toinen Greco tänä kesänä. Vielä yksi pitää elokuussa syödä. Tänä vuonna täytteitä on laitettu enemmän kuin vuosi sitten.

Tapiola

Tapiolan kirkon "enkeli-patsas"

Oittaan uimaranta. Maisema jäätelökioskin luota. Päätin kokeilla ainaisen mango-melonin sijasta uutta makua: mudcake. Kyllä kannatti, oli ihan mielettömän herkullinen pallo!

Itsetehty porkkana-peruna-sosekeitto. Perunat mökiltä omasta maasta, mausteena myös oman maan persiljaa ja ruohosipulia. Kohta saan maasta omia porkkanoitakin.
 

Jonkun kiisu tuli mökin pihalle leikkimään  
(puremaan mut verille)

 Lempiruokani aina ja ikuisesti.
Mökiltä saatiin äskettäin myös ensimmäiset kirsikkatomaatit (ei kuvassa). On makeita.

Hanikan ulkoilualue

Tapiola, Otsolahden satama, hanhien merkkaama alue

Niittykumpu, tie metroon

Söpöö :> harmi, että sade huuhtoi jo nämä.

Mukavaa elokuuta kaikille!

Elämässä eteenpäin

Viime talvena olin nykyistä masentuneempi ja heikompi. Tammikuussa muhun iski se järjetön kuolemanpelko. En käsitä, miksi se iski niin voimakkaasti. Ne kaksi viikkoa olivat elämäni kauheimpia aikoja. Mietin vain sitä, kuinka me kaikki lopulta kadotaan täältä ja kuinka surullista se on. Jonain päivänä mä vaan nukahdan enkä herää enää koskaan. Siinä se sitten oli. Elämä on tosi lyhyt aika. Aika menee nopeasti. Pian huomaan olevani siinä iässä, jolloin luonto päättää, että tää oli nyt tässä ja mä rupean rapistumaan. Jo 30 vuoden ikäisenä elimistössä alkaa tapahtumaan muutoksia, jotka lopulta johtavat kuolemaan. 

Olen päässyt onneksi eroon tuosta pahimmasta ahdistuksesta. Välillä saatan taas ruveta pelkäämään, kun näen esim. ahdistavia uutisia. Vaikka fyysisesti alkaisinkin pian rapistumaan, niin henkisen puoleni suunta on ylös päin. Minusta on tulossa myös fyysisesti vahvempi. Tuloksia on tullut näiden kuukausien aikana nopeasti, sillä olin aiemmin niin rapakunnossa. Vanhenemista voi onneksi hidastaa paljon elämällä terveellisesti.

Musta tuntuu, että nyt on se aika, kun mä alan pääsemään elämässä eteenpäin. Se siis tarkoittaa minulle henkisen ja fyysisen tasapainon löytämistä. Kuoleman tiedostaminen ja säännöllisen liikunnan aloittaminen ovat olleet avaintekijöitä, jotka ovat vieneet eteenpäin. Ensimmäinen asian ansiosta arvostan nyt enemmän elämää. Jälkimmäisen ansiosta olen piristynyt paljon. Aion lopettaa masislääkkeen käytön nyt, sillä en usko sen auttavan minua enää yhtään. Aion tästä lähtien hoitaa masennusta ihan luonnonmukaisin keinoin: syömällä monipuolisemmin ja vapaammin sekä liikkumalla säännöllisesti. Nuo ovat todella tärkeitä juttuja. Bodypumpin ja kahvakuulan sijaan olen alkanut käymään lähinnä vain astangajoogassa. Se on huomattavasti hauskempaa ja se kehittää kehoa monipuolisemmin.

Kesän tuleminen on myös toki ratkaisevasti nostanut mielialaani. Talvi ja syksy ovat tosi ikäviä vuodenaikoja. Silloin vain odottaa, että ne loppuisivat. Kylmyys ja harmaus masentaa. Kyllä mulla on edelleen välillä sellainen tyhjä ja heikkokin olo. Nukkuminen on vaikeaa. Mutta ei kaikki noin vain heti muutu. Mun pitää vielä työstää paljon asioita. Tärkeintä on, etten anna enää itseni vajota takaisin syvään masennukseen ja syömishäiriöiseen elämään. En saa ottaa asioita liian vakavasti, mutta en myöskään suhtautua kaikkeen hällä väliä-tyyliin. Tänä kesänä laitan itseni kuntoon.

Tämän kesän alku ei varmaan unohdu ikinä. Helteet tulivat superaikaiseen. Paljon "pelkoruokien" syömistä ulkona ja hyvää mieltä siitä. Monta retkeä Seurasaareen.

Ankkaemo oli tosi äkäinen lokille. Yleensä sorsat ei pärjää lokin nopeudelle (ja röyhkeydelle), mutta tää pisti lokin kuriin.

Seurasaari

Tässä on nyt se Elimäeltä ryöstetty antiikin temppeli!

Lähemmäs ei päästy, koska portti oli kiinni. Museotalot suljetaan jo kello 17.

Kyllä nyt kehtaa retostella että oon Elimäeltä.