Kiitos vielä kaikille edelliseen postaukseen kommentoijille. Täällähän käy aivan ihania lukijoita ja se lämmittää mun mieltä kovasti. Mä toisinaan haaveilen, että minulla olisi kaveri- tai työporukka tai ihan mikä tahansa joukko, jonka kanssa voisin pitää yhtä, olla oma itseni, juhlia...mutta se ei vain tule tapahtumaan, koska minun itseni pitäisi muuttua. Mä olen ujo. Introvertti. Sisäänpäinkääntynyt. Vähäsanainen. Olen koko elämäni toivonut voivani muuttua, mutta oman perusluonteensa muuttaminen on varmaan lähes mahdotonta. Olen varma, että elämänlaatuni olisi parempaa, jos olisin rohkea ja sosiaalinen. Sellaisilla ihmisillä on paljon paremmat mahdollisuudet päästä elämässä eteenpäin.
Enhän mä oikeastaan edes sisimmässäni ole laumaihminen. Mulle on aina riittänyt, että on yksi hyvä ystävä. Viime vuosina se on ollut poikaystävä. Satunnaisia kaveripoikia minulla on ollut silloin tällöin, mutta nekin suhteet ovat lopulta kuihtuneet. Olisi silti kivaa, jos osaisi olla rennosti ryhmässä. Joskus on ollut niitä pieniä lyhyitä hetkiä, jolloin olen tuntenut olevani osa porukkaa (esim. ravintolakoulussa) mutta sellaiset tilanteet eivät kestä kauaa. Olen huono ylläpitämään ihmissuhteita. Tarvitsen todella paljon omaa hiljaista aikaa. Sosiaalisuus vie hirveästi energiaani.
Toisaalta olen vielä nuori. Ehdin tutustua uusiin ihmisiin ja porukoihin ja mitä tahansa voi tapahtua. Minulla on nytkin netissä kavereita, joita olisi upea nähdä joskus. Pelkään kuitenkin tekeväni kamalan ensivaikutuksen ja mokaavani koko tapaamisen. Voisinpa vain olla ajattelematta liikaa. Silloin kaikki olisi niin helppoa. Kun alan miettimään avaruutta, kuinka iso se on ja kuinka mitätön koko tämä maapallo ja ihmiselämä muutenkin on suhteessa maailmankaikkeuteen, niin tuntuu ihan naurettavalta tällaiset ongelmat. Miksei vaan voi nauraa ja puhua pälpättää. Miksi kaiken pitää olla niin jäykkää, kun elämä on niin lyhyt ja suorastaan mitätön asia. Miksi pitää jännittää esitelmää ja puhumista pienen luokan edessä, kun samaan aikaan galaksit törmäilevät ja tähdet sammuvat. Voisinpa tiedostaa koko ajan kuinka pieni olen tässä maailmassa. Vaikka maailmankaikkeus on valtava, oma maailma on kuitenkin hirveän pieni. Oleellisinta ei edes ole se maailma, joka on olemassa, vaan se tapa, jolla sen omassa päässäni tunnen. Siksi "oma mieli on vankiloista pahin" pitää hyvin paikkansa. Se on aina ollut myös minun pahin vankila. En haluaisi viettää koko nuoruuttani miettimällä, että mitä mä uskallan tehdä ja sanoa.
Minunlaisille ihmisille on onni, kuinka pitkälle kehittynyttä virtuaalitodellisuus on nykyään. Netissä on ujonkin helppo olla oma itsensä ja löytää sielunkumppaneita. Enhän mä pystyisi mitenkään tämänkään tekstin sanomaa tuomaan sanoilla suustani ulos. Tuntuupa hyvältä kirjoittaa näistä ajatuksista. En aio välittää, että paljastin nyt koko maailmalle olevani introvertti. Kaikki minut oikeasti tuntevat sen toki tietävät, mutta pelkään, että aiheutan sitten uusille ihmisille aina pettymyksen tällä luonteenpiirteelläni. Tiedän, ettei se ole niin, mutta pelkään silti.
Meitä introvertteja on kuitenkin paljon ja me pärjäämme monissa elämän osa-alueissa luonteemme ansiosta erittäin hyvin. Vähän saatoin moittia itseäni tuon introverttiyden suhteen, mutta enhän minä pidä kyseistä luonteenpiirrettä mitenkään ihmistä huonontavana asiana tai edes haluaisi että kaikki maailman ihmiset olisivat ekstrovertteja. Kaikki ihmiset ovat niin erilaisia luonteen, taitojen kuin kiinnostuksienkin puolesta ja se on vain hyvä juttu. Siksipä voisi lopettaa myös sen oman itsenä mollaamisen ja miettiä, pystyisiko sanomaan kenellekään toiselle niin pahasti kuin itselleen. Mieti tätä, jos sinulla on tapana haukkua ja rankaista itseäsi fyysisesti (esimerkiksi laihduttamalla tai viiltelemällä). Ei kukaan ole oikeutettu saamaan julmaa kohtelua. Et sinäkään.
Meitä introvertteja on kuitenkin paljon ja me pärjäämme monissa elämän osa-alueissa luonteemme ansiosta erittäin hyvin. Vähän saatoin moittia itseäni tuon introverttiyden suhteen, mutta enhän minä pidä kyseistä luonteenpiirrettä mitenkään ihmistä huonontavana asiana tai edes haluaisi että kaikki maailman ihmiset olisivat ekstrovertteja. Kaikki ihmiset ovat niin erilaisia luonteen, taitojen kuin kiinnostuksienkin puolesta ja se on vain hyvä juttu. Siksipä voisi lopettaa myös sen oman itsenä mollaamisen ja miettiä, pystyisiko sanomaan kenellekään toiselle niin pahasti kuin itselleen. Mieti tätä, jos sinulla on tapana haukkua ja rankaista itseäsi fyysisesti (esimerkiksi laihduttamalla tai viiltelemällä). Ei kukaan ole oikeutettu saamaan julmaa kohtelua. Et sinäkään.
 |
| Avaruus Kroatiasta katsottuna kesällä 2016 |
