Uutta blogipäivitystä kaipailtiin, joten tässä sitä nyt tulee :) Syksyllä alkoivat opinnot ja mikä tuuri minulla kävikään, että koko lukuvuosi järjestetään etänä, muuten olisin joutunut junailemaan. En nyt mitenkään halua vähätellä koronan vakavuutta, mutta sen aiheuttamat poikkeusjärjestelyt ovat sattuneet vaikuttamaan minun elämääni positiivisesti. Tässä on tullut todistettua, että monet asiat voi hoitaa täysin toimivasti tai jopa toimivammin etänä. Yksinäisille ihmisille, kuten minulle, koronajärjestely voi olla sekä hyvä että huono asia. Omasta näkökulmastani ainakin yksin oleminen on tuntunut hyväksyttävämmältä ja vähemmän masentavalta. On helpompi olla itsensä kanssa, kun kokoontumisten välttelyä suositellaankin. Voin kuitenkin myös kuvitella, että tämä lisää monen yksinäisen yksinäisyyttä, kun ihmiskontaktit vähenevät, mutta itseäni ei ole haitannut tämä. En kaipaa erityisen paljon ihmiskontakteja elämääni. Emme ole tavanneet luokkani kanssa ollenkaan livenä, mutta sekin on ollut minulle vain positiivinen juttu, sillä en tunne jääneeni ryhmän ulkopuolelle. Whatsapin kautta voi keskustella tuntematta ujoutta ja on helppoa olla aktiivinen. Zoom-tapaamiset tuntuivat ensin vaikeilta. Siinä olemme kaikki web-kamerat päällä ja näemme toisemme. Luento-tyyppisissä zoomeissä ei tarvitse laittaa kameraa päälle, mutta muutaman kerran olen joutunut esiintymään ja pitämään pitkiäkin puheenvuoroja. Se oli aluksi aika kammottavaa, mutta nyt olen jo tottunut siihen. Kaikki puhumiset on kuitenkin menneet hyvin ja tuoneet mulle lisää itseluottamusta. En usko, että jännitän enää paljoa seuraavalla esiintymiskerralla.
Olen toisinaan luonnehtinut itseäni epäsosiaaliseksi, mutta kyse ei pelkästään (ainakaan enää) ole siitä. Mua vaivaa myös itseluottamuksen puute ja jonkinlainen ihmispelko. Masennuksen lievityttyä olen muuttunut sosiaalisemmaksi ja muiden asioista kiinnostuneemmaksi, joten uskon, että epäsosiaalisuudessani on ollut paljolti kyse masennuksesta. Vaikka sanoinkin jo, etten kaipaa erityisen paljoa ihmiskontakteja elämääni, toivoisin kuitenkin, että niitä olisi nykyistä enemmän. Minua kiehtoo ajatus, että tuntisi naapurini paremmin ja talon henki olisi yhteisöllisempi. En ole kuitenkaan itse tehnyt asian eteen mitään, sillä en uskalla. Jotenkin aina kun yhtäkkiä kohtaa jonkun, on vaikea keksiä puheenaihetta, mutta sitten jälkikäteen vasta keksin, mitä olisi voinut sanoa. Sen takia ei tule pahemmin keskusteltua kenenkään kanssa, muuta kuin tervehtimistä ja kiittämistä. No okei, kerran kun olin sosiaalisella päällä, niin aloin juttelemaan naapurin (tai sen kavereitten) kanssa parvekkeen kautta. Vaikka nykypäivänä yhteisöllisyys on vähentynyt, en kuitenkaan usko, etteikö sitä voisi löytää. Kyse on lähinnä omista rajoituksistani. En kuitenkaan viihdy missä tahansa yhteisössä. Kaikenlaisissa suurissa ryhmissä olo on aina ulkopuolinen, koska en osaa olla tarpeeksi sosiaalinen. Sellaista ulkopuolisuuden tunne ei tunnu hyvältä. En edes tiedä, millaiseen ryhmään soveltuisin, onko sellaista olemassakaan. Ehkä ei, sillä en ole koskaan ollut varsinaisesti ryhmäihminen. Tai sitten meissä pitäisi vaan olla vähän enemmän samoja ominaisuuksia. Olen kuitenkin ihminen, sosiaalinen eläin, joten jokin siinä ryhmään kuulumisessa kuitenkin vetää puoleensa. No, ehkä minun on aloitettava ihan vain yksittäisten ihmiskontaktien luomisessa. Kaipaan syvää ystävyyttä. Sellaista, jossa kumpikin voi olla oma itsensä, näyttää aidot tuneensa ja ihan oikeasti välitetään toisistaan. Kunpa vaan pääsisin estoistani, epätoivoisuuden tunteistani, masennuksen rippeistä ja väsymyksestä eroon, niin kaikki olisi mahdollista. Huonounisuus, väsymys ja hyvin epäsäännöllinen unirytmi vaivaavat minua nyt todella paljon. Ne ovat vaivanneet hyvin pitkään ja huonontavat elämänlaatuani. Saisin paljon enemmän aikaiseksi ilman näitä ongelmia. Kulutan liikaa aikaa tekemättä mitään hyödyllistä kun minulla ei ole energiaa tarpeeksi. Tää on ehkä ainoa asia, joka ylläpitää masennusta ja siten myös epäsosiaalisuutta. En tiedä mikä tähän auttaisi, sillä olen yrittänyt kaikkea.
