Punainen mekko

 

Löysin lähimmältä kirpputoriltamme 3 metriä punaista, joustavaa samettikangasta. Jos katsoo läheltä, niin huomaa, että kankaassa on myös kuvioitu sydämiä ja tähtiä. Eka mekko meni pieleen, kun leikkasin sen väärin päin eli niin, että kangas jousti pysty- eikä sivusuunnassa. Sitten kun toinen mekko oli helmaa vaille valmis niin epähuomiossa saumuroin helman kiinni (ei ollu muute eka kerta). Sitten tajusin, ettei helmaa edes kuulu tehdä saumurilla. Sitten helmaa piti vielä kääntää sentti sisään ompelua varten. Helma lyheni sitten hiukan liikaa. Ei siitä kauhean suorakaan tullut. Jee. Onneksi mun keskittymiskyky on 100/100. Mutta kyllä se takapuolen peittää..ainakin seistessä :)

Kangasta on vielä jonkin verran jäljellä. Ompelisinko kolmannen mekon, topin vaiko sydämen muotoisen tyynyn? Jos tekisin uuden mekon, niin voisin tehdä tästä nykyisestä topin.

Samaan aikaan kun tähdet sammuvat

 Kiitos vielä kaikille edelliseen postaukseen kommentoijille. Täällähän käy aivan ihania lukijoita ja se lämmittää mun mieltä kovasti. Mä toisinaan haaveilen, että minulla olisi kaveri- tai työporukka tai ihan mikä tahansa joukko, jonka kanssa voisin pitää yhtä, olla oma itseni, juhlia...mutta se ei vain tule tapahtumaan, koska minun itseni pitäisi muuttua. Mä olen ujo. Introvertti. Sisäänpäinkääntynyt. Vähäsanainen. Olen koko elämäni toivonut voivani muuttua, mutta oman perusluonteensa muuttaminen on varmaan lähes mahdotonta. Olen varma, että elämänlaatuni olisi parempaa, jos olisin rohkea ja sosiaalinen. Sellaisilla ihmisillä on paljon paremmat mahdollisuudet päästä elämässä eteenpäin. 

Enhän mä oikeastaan edes sisimmässäni ole laumaihminen. Mulle on aina riittänyt, että on yksi hyvä ystävä. Viime vuosina se on ollut poikaystävä. Satunnaisia kaveripoikia minulla on ollut silloin tällöin, mutta nekin suhteet ovat lopulta kuihtuneet. Olisi silti kivaa, jos osaisi olla rennosti ryhmässä. Joskus on ollut niitä pieniä lyhyitä hetkiä, jolloin olen tuntenut olevani osa porukkaa (esim. ravintolakoulussa) mutta sellaiset tilanteet eivät kestä kauaa. Olen huono ylläpitämään ihmissuhteita. Tarvitsen todella paljon omaa hiljaista aikaa. Sosiaalisuus vie hirveästi energiaani.  

Toisaalta olen vielä nuori. Ehdin tutustua uusiin ihmisiin ja porukoihin ja mitä tahansa voi tapahtua. Minulla on nytkin netissä kavereita, joita olisi upea nähdä joskus. Pelkään kuitenkin tekeväni kamalan ensivaikutuksen ja mokaavani koko tapaamisen. Voisinpa vain olla ajattelematta liikaa. Silloin kaikki olisi niin helppoa. Kun alan miettimään avaruutta, kuinka iso se on ja kuinka mitätön koko tämä maapallo ja ihmiselämä muutenkin on suhteessa maailmankaikkeuteen, niin tuntuu ihan naurettavalta tällaiset ongelmat. Miksei vaan voi nauraa ja puhua pälpättää. Miksi kaiken pitää olla niin jäykkää, kun elämä on niin lyhyt ja suorastaan mitätön asia. Miksi pitää jännittää esitelmää ja puhumista pienen luokan edessä, kun samaan aikaan galaksit törmäilevät ja tähdet sammuvat. Voisinpa tiedostaa koko ajan kuinka pieni olen tässä maailmassa. Vaikka maailmankaikkeus on valtava, oma maailma on kuitenkin hirveän pieni. Oleellisinta ei edes ole se maailma, joka on olemassa, vaan se tapa, jolla sen omassa päässäni tunnen. Siksi "oma mieli on vankiloista pahin" pitää hyvin paikkansa. Se on aina ollut myös minun pahin vankila. En haluaisi viettää koko nuoruuttani miettimällä, että mitä mä uskallan tehdä ja sanoa. 

Minunlaisille ihmisille on onni, kuinka pitkälle kehittynyttä virtuaalitodellisuus on nykyään. Netissä on ujonkin helppo olla oma itsensä ja löytää sielunkumppaneita. Enhän mä pystyisi mitenkään tämänkään tekstin sanomaa tuomaan sanoilla suustani ulos. Tuntuupa hyvältä kirjoittaa näistä ajatuksista. En aio välittää, että paljastin nyt koko maailmalle olevani introvertti. Kaikki minut oikeasti tuntevat sen toki tietävät, mutta pelkään, että aiheutan sitten uusille ihmisille aina pettymyksen tällä luonteenpiirteelläni. Tiedän, ettei se ole niin, mutta pelkään silti.

Meitä introvertteja on kuitenkin paljon ja me pärjäämme monissa elämän osa-alueissa luonteemme ansiosta erittäin hyvin. Vähän saatoin moittia itseäni tuon introverttiyden suhteen, mutta enhän minä pidä kyseistä luonteenpiirrettä mitenkään ihmistä huonontavana asiana tai edes haluaisi että kaikki maailman ihmiset olisivat ekstrovertteja. Kaikki ihmiset ovat niin erilaisia luonteen, taitojen kuin kiinnostuksienkin puolesta ja se on vain hyvä juttu. Siksipä voisi lopettaa myös sen oman itsenä mollaamisen ja miettiä, pystyisiko sanomaan kenellekään toiselle niin pahasti kuin itselleen. Mieti tätä, jos sinulla on tapana haukkua ja rankaista itseäsi fyysisesti (esimerkiksi laihduttamalla tai viiltelemällä). Ei kukaan ole oikeutettu saamaan julmaa kohtelua. Et sinäkään.

Avaruus Kroatiasta katsottuna kesällä 2016

Hallo spacegirl

Tällainen asu tuli postista pari päivää sitten :)

Turquoise bikinis

When we took these photos about a week ago, I said today is kesän lopettajaiset (end of the summer day). And unfortunately it seems I was right. It feels like autumn in Helsinki, chilly and rainy. Sad how ridiculously short summer is in Finland. This summer was cold and rainy, just like the last summer. In 2014 it was hot and immemorial. Hot summers always stick in my mind. Warm nights are quite rare in Finland and it feels unreal to have over 20 C in the night. It also felt unreal when I visited Croatia and there was hot 24/7. What a perfect place to live. 

 I got new bikinis. I would have liked to swim in Haukilahti but the beach was full of blue-green algae. I ate Greco-pizza in Cafe Mellsten (again) and then we drive to summer cottage. There was very warm and sunny. We went sauna and hanged in bed while the door was open and the sun was shining on my face. It felt like summer. 

Here are photos of me and bikinis. At the moment I'm happy with my body. Still sometimes I feel I should have flatter stomach, thinner calves etc. I feel bad conscience when I don't exercise enough. I would like to be stronger, more flexible and non-fatter. Sometimes I would like to rip my hideous face off. But also I'm really trying to accept myself for who I am (LOL). I want to be slim and healthy, not anorexic. When I was anorexic I was always depressed, tired, weak, cold and sad. I wouldn't want to compare myself better people but it's my obsession. I would like to just focus my own life but I can't. I think I'm going to be an eternal loser. Hey, what I just wrote? I try to accept myself who I am? Yes I try...but I can't. 

Thank you for visiting my blog.

Ducks of Seurasaari

I don't know what to write. In fact I don't want to write. A new, different period has now begun in my life. I'm very happy but on the other hand also a bit scared.

Ducks are so nice. I could only be with ducks (all the birds that have flippers). I don't need people. Cats are also good company. Yeah, I really don't have anything to say Bye.

So cute ugly ducklings. Just one of them had became white.

Zadar, koti

Meillä oli todella ihana asunto Zadarissa. Auringonlaskua kelpasi katsella sieltäkin.

Kroatian kielen oppitunti: ruokakerma on vrhnje.

Mahtava lavuaari :)

 Tämä toppi löytyi Bershka-liikkeestä. Muita matkamuistoja en ostanut.

Zadar, osa 2

Suosittelen tosi paljon Zadaria kohteeksi Kroatian matkailijoille. Se ei ole niitä ihan suosituimpia ja ruuhkaisimpia kaupunkeja Kroatiassa, vaikka se on todella upea ja ainutlaatuinen. Vanhakaupunki on todella ihana varsinkin yöllä. Eikä se ole tarkoitettu vain turisteja varten, vaan se on oikeasti kaupungin keskus tavallisille ihmisille. Itse asiassa tuolta puuttuivat kaikki sellaiset turhat turistikrääsäkojut.

Näyttää lomailulta

Selvästikin tytön puhelin vasemmalla ja miehen oikealla.

Kaupungista ei ole kovin hyviä kuvia, sillä piti mennä sinne myöhemmin ison kameran kanssa, mutta sitten Panun räpylä kipeytyi niin välteltiin kävelemistä ja sitten ne kuvat jäi ottamatta. Kadut olivat pääasiassa tämän näköisiä.

Kuten aikaisemminkin sanoin, Zadarissa ollaan panostettu valoihin.

Kämppäkuvia seuraavassa postauksessa.