Mikä on blogini tarkoitus?

En ole enää kauheasti kirjoitellut tänne henkilökohtaisesta elämästäni sen syvemmin. Olen itse asiassa usein tehnyt niin, että näppäimistö sauhuten olen avautunut kaikesta, mutta sitten jättänyt luonnokseksi. Koska mitä järkeä oikeastaan avautua julkisesti? Onko se ollenkaan tarpeellista? Tekeekö se minut vain haavoittuvaisemmaksi?

Minulla olisi oikeasti paljonkin kerrottavaa, mutta olen vähän kahden vaiheilla, haluanko pitää tämän blogin pinnallisena vai syvällisenä. Tämä blogi on jäänyt aika persoonattomaksi verrattuna aikaisempiin. Osittain siksi, että suojelen yksityisyyttäni nyt tarkemmin. Ehkä voisin puhua täällä syvällisistäkin henkilökohtaisita asioista, menemättä kuitenkaan niin syvälle, että jossain vaiheessa taas alan katumaan, että pitikin taas mennä avautumaan. Minulla vaan käy usein niin, että kun pääsen kirjoittamisessa vauhtiin, en voi enää peitellä mitään. Kyllähän ihan vain itselleenkin kirjoittaminen on terapeuttista. Toisaalta pidän ajatuksesta, että joku voisi samaistua minuun ja tuntea ehkä helpotusta, että jollain pyörii päässä samoja asioita kuin itsellään. 

En nyt tarkoita henkilökohtaisuuksilla pelkkiä ongelmia, vaan myös muuta elämää, asenteita ja mielipiteitä. Tavallaan haaveilen siitä, että saisin jotenkin rakennettua tästä blogista itseni näköisen ja että, minut voisi jollain tasolla jotenkin jopa oppia tuntemaan tämän kautta. Oikeassa elämässähän olen ujo, joten itseni ja persoonallisuuteni tuominen esiin on vaikeaa. Siksi internet on ihan mahtava asia. Minusta on mielenkiintoista, kuinka netin kautta voi eri tavoilla ilmaista itseään ja olla sosiaalinen ilman, että tarvitsee lähteä tositilanteisiin ihmisten ilmoille.

Olen hakoteilla sen kanssa, kuka olen. Olen vasta viime aikoina aikana ruvennut työstämään sitä, kuka minä haluan olla ja mitä haluan elämältä. Toisaalta on niitäkin päiviä, kun en näe elämälläni mitään tarkoitusta enkä usko itseeni yhtään. Minun on itse luotava se tarkoitus. Tällä hetkellä en tunne olevani tarpeeksi kukaan. En edes minä. Viime vuodet olen vain elänyt sinänsä aika vastuuttomasti, yhdessä hetkessä, ajattelematta tulevaa. En sellaisella hienolla tavalla, että olen nauttinut joka sekunnista, vaan huonommalla tavalla. Haluan muuttua. Tiedän ainakin suunnilleen, mitä kohti aion pyrkiä. Olen myös alkanut tiedostamaan paremmin, mitkä asiat tekevät minut onnettomaksi. Ne asiat on tärkeintä muuttaa ihan ensin.

Ajattelen edelleen aika paljon kuolemaa. Monta kertaa päivässä siis. Välillä ahdistun ja itken. En ole päässyt yli vieläkään ajatuksesta, että tämä kaikki tulee loppumaan. Toivon, että blogini jättäisi pienen muiston itsestäni tähän maailmaan. Myös siksi haluaisin antaa itsestäni enemmän.

Mutta kuka tätä tällä hetkellä lukee? Ovatko täällä kävijät vielä niitä, jotka lukivat aikaisempia blogejani? Onko kukaan eksynyt muuta kautta? Kommentoikaa keitä olette ja miten olette tänne päätyneet. Millaisia postauksia haluaisitte? Kyselen mielenkiinnosta, mutta myös siksi, että voisin saada teiltä ideoita, mikä tämän blogin suunta voisi olla.

Haukilahden taideinstallaatio ja Eiranranta

Kesäkuvia vielä, koska se loppui niin nopeasti. Jään kaipaamaan, vaikka syksystä pidänkin. Näissä kuvissa on upea ilta-auringon hehku. Tämä taidepläjäys oli Haukilahdella joskus kesällä. En tiedä kuka teki, mutta ihanaa, että jollain on näin harmittomat huvit :)

Toi vesitorni on oikeesti avaruusalus.

Käytiin myös Eiranrannassa.

Mökillä ja uimarannalla

Tulee nämä kesäkuvapostaukset vähän myöhässä, mutta ei kai sillä mitään väliä. Mökillä oli tänä kesänä todella paljon kaikkia uusia herkkukasveja, kiitos Panun ja hänen isänsä. Perunoita, mansikoita, sipuleita, herneitä, tomaatteja, salaattia, persiljaa, ruohosipulia ym. Porkkanoita en ole vielä saanut, mutta ne taitavat olla ihan juuri valmiita. Viime vuonnakin kaivettiin niitä vasta syyskuussa. Peurat söivät punajuurten lehdet ja ne eivät sitten kasvaneet ollenkaan. Nähtiin ne peurat muuten yksi ilta, ei tosin itse teossa. Olivat varmasti samat varkaat kyseessä.

Mahtavaa, kun voi kaivaa maasta ruokaa itselleen.

Tavalliset isot mansikat eivät kuivuuden vuoksi kasvaneet kunnolla, mutta metsämansikkasato kukoisti.

Mökkireissuilla tuli yleensä samalla käytyä rannalla, joko Oittaalla tai Lammaskalliolla. Oittaa oli hellepäivinä todella ruuhkainen ranta, mutta tykkäsin katsella rannalla leikkiviä lapsia.

Veneilyä

Tuli päästyä eräänä kesäiltana suuren veneen kyytiin, mikä on mulle harvinaista herkkua. Tehtiin pieni retki Espoon ja Helsingin vesillä.