Työtyttö

Suoriuduin 1.lukuvuoden pakollisista opinnoista ja seuraavaksi olisi luvassa työharjoittelua. Mielessäni pyörii kysymyksiä, että miten energiani riittää (pelkään, etten saa nukuttua tarpeeksi) ja mitä jos ne ei tykkää musta ja petän niitten odotukset. Mmh. Muuten olen kyllä iloinen ja innoissani, että olen saanut tämän mahdollisuuden.

Lääkkeen lopettamisesta ei ole tullut oireita, kuten ei koskaan ennenkään. Jospa nyt jatkossa pärjäisin vain vitamiinipillereillä. Ja luonnollisilla menetelmillä, kuten ruualla ja liikunnalla. 

 

Hiukset sekoilee.

Kevätpäivä mökillä

  Oli aika kesäiset fiilikset muutama päivä sitten. Kävelin tuolla lähimetsässämme paikkaan, jossa en ole ennen käynyt. Kiipesin todella jyrkkää mäkeä pitkin. Se tuntui melkein vuorikiipeilyltä. Ei ollut köyttä, joten oli liu'uttava alas. Puhelinta en ottanut mukaan, joten minulla ei ole kuvia sieltä. Joskus on hyvä olla ilman puhelinta ja mitään muitakaan kantamuksia. Vettä olisin tosin kaivannut mäelle kiipeämisen jälkeen. 

Eräs yksinäinen leskenlehti.

Skutsia niin perkeleesti. Kuva otettu kuvauskopterillamme.

Vain päivän tai parin päivän päästä kesämeiningeistä satoi valtavan kokoisia lumihiutaleita. Vastaavaa en ole nähnyt (ainakaan aikoihin). Kevät tuntuu myöhästyvän tänä vuonna edellisvuosiin verrattuna.

Camouflage

 

Halusin jakaa vielä nämäkin kevätkuvat tänne. 

Tuli mieleen myös pari ajatusta. Välillä musta tuntuu, että voisin lopettaa kaikenlaisen itseni analysoinnin ja luonteenpiirteitteni/masennuksen syiden selittelyn täällä blogissa ja keskittyä mielummin vaikka konkreettisempiin asioihin. Tuntuu, että jauhan samaa paskaa vuodesta toiseen. Mut mitä väliä oikeastaan...pitää kirjoittaa sitä mistä sillä hetkellä huvittaa. Oon tottunut avautumaan blogissani tietyistä asioista, koska olen tehnyt sitä jo niin kauan, mutta sitten monien ihan arkipäiväisten juttujen kirjoittaminen tuntuu tosi haastavalta. Vaikka olen suoltanut mielenterveysjuttuja tänne vuosikausia, niin tuntuu, ettei se ole (ainakaan enää) erityisen paljastavaa. Mä en mielelläni puhu ihmisille siitä, miten vietän arkipäiviäni, mistä asioista tykkään, miten bändiprojektini etenee, mitä mä syön päivän aikana, mitkä on mun lempparijuttuja jne. En halua paljastaa itsestäni asioita enkä halua, että minusta tehdään ihmisenä päätelmiä joidenkin pikkujuttujen kautta. Musta tuntuu, että tällaisten arkisten asioiden kertominen on vaikeaa. Kuulostaa varmaan omituiselta. 

Huhtikuun hametyttö

Hyvä mieliala on jatkunut. En tiedä johtuuko se enemmän yleisestä tyytyväisyydestä vai keväästä. Ehkä kuitenkin enemmän siitä, että olen tyytyväinen "saavutuksiini". Minulla ei ollut vielä vuosi sitten tietoa, mihin juttuihin tulen kykenemään. Olen vuosikausia polkenut paikoillani ja pelännyt, etten kehity enää mihinkään ja voisin vain jo kuolla pois, mutta niin minä vaan olen "aikuistunut" ja päässyt elämässä eteenpäin. En todellakaan ole lähelläkään mitään aikuista, mutta omassa mittakaavassani olen kehittynyt paljon. Nykyään tajuan paremmin, kuinka kammottavan ahdistavaa elämäni on joskus ollut, vaikka olin kuvitellut, että asiat oli ihan ok. Mutta mittakaava oli silloin erilainen. Kymmenen vuoden päästä taas varmasti mietin, että jumalauta, että olin sekaisin silloin nuorempana. Toisaalta aikuisen määritelmäni on rikkoutunut. Olen tajunnut, että suurimmalla osasta aikuisista elämä on yhtä perseilyä edelleen eikä se siitä miksikään muutu, vaikka ikää tulee lisää. Ikä ei todellakaan ole viisauden merkki. 

En tiedä, teinkö nyt hyvän vai helvetin huonon päätöksen, mutta lopetin mielialalääkkeen. Ensinnäkin en jaksanut mennä apteekkiin eikä minua huvita enää maksaa niistä muutenkaan. Suurin syy on kuitenkin se, että haluan testata, pärjäänkö jo ilman. Nyt on menee niin hyvin, että jos mielialani romahtaa todella pahasti jossain vaiheessa, niin saan ainakin lopullisen varmistuksen, että mä en pärjää ilman lääkitystä. Minulla on edelleen epäilyksiä lääkkeen todellisesta tehosta, joten minun on tehtävä tämä myös sen vuoksi. Katsotaan, mitä käy.

Tulin muuten tosi iloiseksi kommenteista viime postaukseeni <3_<3 Kommentoikaa ihan mitä vaan jatkossakin, se ilahduttaa mua ^_^ Blogger on niin kuollut paikka nykyään...kaipaan tänne jotain säpinää! 

Kevät on taas

Kevät tarkoittaa minun kohdallani usein sitä, että luonnon lisäksi myös minä herään eloon. Viime aikoina on tapahtunut paljon juttuja, jotka ovat kohottaneet mielialaani myös vuodenajan vaihtumisen lisäksi. Ensinnäkin olen onnistunut monissa hankalissa opiskelujuttuissa (omalla tasollani), jotka stressasivat minua aiemmin tänä vuonna. Sain myös erittäin hyvän työharjoittelupaikan eikä minun tarvinnut käydä kuin yhdessä haastattelussa. Pelkäsin, että paikan saaminen olisi hankalaa ja joutuisin käymään läpi monta haastattelua. Olen saanut myös kuolemaa käsittelevän gradun aluilleen. Tyrmältä saatiin uusi coveri ulos ja palaute on ollut hyvää. Coverit saavat nyt riittää ja alamme työstämään omaa albumia. Emme yritä kuulostaa miltään tai keltään emmekä kategorisoi bändiämme tarkasti mihinkään tiettyyn metallin alalajiin, joten on vielä vaikeaa sanoa tarkalleen, mitä on tulossa. 

Tapasin erään pitkäaikaisen nettikaverin ensimmäistä kertaa. Se oli mulle tärkeä juttu ja tavataan varmasti uudelleen. Olen taas muuttunut vähän sosiaalisemmaksi tai ainakin minulla on vähän normaalia useammin niitä sosiaalisia päiviä. Sosiaaliset suhteet, zoomissa puhuminen ja bänditouhut ovat vahvistaneet itsetuntoani. 

Uniongelmat ja väsymys rassaavat toisinaan aika paljonkin, mutta muita varsinaisia käytännön ongelmia ei elämässä ole. Välillä tyhjyys valtaa mieleni, mutta silloin on syytä muistella kuinka monta rautaa tässä nyt oikeastaan on tulessa. Toteutan elämässäni juuri niitä asioita, joita haluan, enkä tunne jääväni mistään paitsi tai kaipaavani minnekään. 

Ensimmäinen keväinen kuvausreissu Helsingin pitäjän kirkonkylällä. Pieni tietoisku kirkosta: Pyhän Laurin kirkko valmistui vuonna 1452 ja on osittain vielä alkuperäisessä muodossaan. Puuosat tuhoutuivat tulipalossa 1800-luvun lopulla, mutta kiviosat säilyivät. Eksyttiin tuonne oikeastaan sattumalta.

Vanheneminen

Synttärit lähestyy, niin on tullut taas vähän enemmän mietittyä ikääntymistä. Vanheneminen on ollut mulle ainoastaan hyvä asia. Vuosien myötä olen oppinut suhtautumaan asioihin rennommin ja minun on helpompaa olla itseni kanssa. Pelkään vanhenemisessa toki monia asioita, kuten heikkenemistä, sairauksia, rupsahtamista ja yksinäisyyttä. Ehkä eniten yksinäisyyttä. Minun on vaikeaa luoda uusia ihmissuhteita, mutta vielä vaikeampaa on ylläpitää niitä. Pitäisi pyrkiä olemaan sosiaalisempi ja yhteisöllisempi. Siinä on vaan se ongelma, että mä olen ujo, introvertti ja erakkoluonteinen ja joudun vaan pakottamaan itseni yhteisöllisiin juttuihin enkä viihdy niissä kuin sattumanvaraisesti. Mun mielestä ei ole hyvä juttu, että yhteiskunnassamme kehityskulku on se, että yhteisöllisyys vähentyy ja välinpitämättömyys lisääntyy. Mä olen kuitenkin ollut tällainen yksin viihtyvä ja hiljainen ihan pikkulapsesta asti, joten tää on mun luontoni eikä tulos ympäristöllisistä tekijöistä. Olen se, joka yöllä tarkkailee leirinuotiota ja lähestyviä uhkia, kun muut lauman jäsenet nukkuvat.

En haluaisi omalla toiminnallani edistää nykyistä epäsosiaalistavaa kehityskulkua, mutta minusta ei ole muuttamaankaan sitä. Ehkä on ihan ok olla tällainen ja teen elämästäni sen näköistä kuin haluan. Kyllä mä toki edelleen elän pienessä toivossa, että muutun sosiaalisesti aktiivisemmaksi ja saan elämääni enemmän pysyviä ihmissuhteita. Toistaiseksi olen kyllä ihan tyytyväinen nykyiseen tilanteeseeni. Myös pelkän netin kautta tapahtuva sosiaalinen toiminta tuo mulle todella paljon iloa. Olisi kyllä aika paha, jos nettiä ei olisi.

En usko, että teen koskaan lapsia ja alan viettämään perhe-elämää, sillä sellainen ei jotenkin sovi persoonaani eikä houkuttele minua muutenkaan. Ajatus omista lapsista on kaunis, mutta ei sen enempää. Eli en kauheasti usko, että perheen perustaminen tulee koskaan olemaan se juttu elämässäni. Tämä näkemys on vain vahvistunut viime vuosien aikana. Olen helpottunut, että olen viimeinkin alkanut vähän pääsemään perille, mitä kenties haluan elämässäni tai ainakin minne suuntaan haluan pyrkiä.

Tällä hetkellä tärkeintä elämässäni on henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen, ihmissuhteet, opiskeluissa eteneminen ja musiikki. Olen melko luottavaisin mielin opiskelujeni kanssa, vaikka haasteita on ollut. Ala tuntuu ainakin 100% oikealta. Musiikki ja tämänhetkinen bänditoiminta tuovat iloa ja itsevarmuutta. Toivon, että Tyrmä saa ennemmin tai myöhemmin omiakin biisejä ulos.