Blogi oli vähän aikaa poissa näkyvistä, koska siivosin postauksia, vaihdoin ulkoasua ja halusin keksiä uuden nimen, kun tuo vanha alkoi kyllästyttämään. Joku botti meni samantien varaamaan sen vanhan osoitteen itselleen.
En ilmoittanut vanhassa osoitteessa tästä mitään, sillä halusin karsia suurimman osan lukijoista pois. Haluaisin vaan pitää tätä blogia rennoin mielin enkä pihdata postauksia, koska pelkään aina keksiiköhän mahdolliset vihaajat jotain pahaa sanottavaa tai tuleekohan vauva-palstalta eksyneiltä vanhemmilta jotain ulkonäkökommentteja taas.
Ehkä jossain vaiheessa teen tästä taas julkisemman.
Blogin nimi ei sinänsä tarkoita mitään. Halusin vain keksiä jonkun kauniin, ehjän sanan.
Luin vähän tammi-huhtikuun aikaisia postauksia ja poistin muutamia. Viime talvena meni todella huonosti. Mä kirjoitin, kuinka maailmalle oli parempi, jos tekisin itsemurhan. Toivottavasti en enää koskaan vajoa noin syvään masennukseen. Luulen kyllä, että se tulee kuitenkin tapahtumaan, koska elämäni on ollut yli kymmenen vuoden ajan ylä- ja alamäkiä masennuksen ja anoreksian suhteen. Tilanne on tällä hetkellä aika vakaa eli kumpikaan noista ei häiritse elämääni liikaa.
Olen päättänyt, että tsemppaan nyt oikein kovasti elämän kanssa kanssa. Tarkoitan että pyrin siihen tilaan, johon olen jo kauan yrittänyt pyrkiä. Haluan olla tasapainoisempi ja vähemmän angstaileva. Haluan olla miettimättä liikaa asioita ja olla tekemättä niistä vaikeita. Haluan, että elämäni ei pyöri ruuan ja painon ympärillä. En halua enää ajatella, että jokin luku määrittää, kuinka arvokas olen. Se on todella vaikeaa, koska syömishäiriö on ollut osa elämääni niin pitkään. En siitä parane koskaan kunnolla, mutta voin ehkä päästä sellaiseen tilaan, jossa se ei enää häiritse elämääni niin paljoa. Edelleen se toki häiritsee, mutta ei kuitenkaan lamaannuttavalla tavalla. En laihduta ja olen valmis siihen, että painoni nousee muutaman kilon.
Olen jo monta kuukautta pohtinut, että kannattaako nyt luovuttaa anailun suhteen ja tulla terveemmäksi. Vai pitäisikö vain pysyä tässä sairaassa maailmassa, joka ei vie minua yhtään eteenpäin, mutta tuo jollain tavalla lohtua? Mulla on hirveästi tapoja, joista en pääse eroon ja jotka estää mua parantumasta. Toisaalta tunnen itseni lähes terveeksi, kun luen muiden anorektikoiden juttuja esim. instassa. Usko paranemiseen vaihtelee myös aika paljon mielialan mukaan. Mulla on joka tapauksessa vahva tunne, että asiat menevät nyt parempaan päin. Ja ovat menneetkin. Yliopistoon palaaminen on ollut aika ratkaiseva tekijä mun hyvinvoinnin kannalta. Tavallaan harmi, että se loppuu ihan pian.
Olen jo monta kuukautta pohtinut, että kannattaako nyt luovuttaa anailun suhteen ja tulla terveemmäksi. Vai pitäisikö vain pysyä tässä sairaassa maailmassa, joka ei vie minua yhtään eteenpäin, mutta tuo jollain tavalla lohtua? Mulla on hirveästi tapoja, joista en pääse eroon ja jotka estää mua parantumasta. Toisaalta tunnen itseni lähes terveeksi, kun luen muiden anorektikoiden juttuja esim. instassa. Usko paranemiseen vaihtelee myös aika paljon mielialan mukaan. Mulla on joka tapauksessa vahva tunne, että asiat menevät nyt parempaan päin. Ja ovat menneetkin. Yliopistoon palaaminen on ollut aika ratkaiseva tekijä mun hyvinvoinnin kannalta. Tavallaan harmi, että se loppuu ihan pian.
