Olen elänyt anoreksian kanssa enemmän tai vähemmän jo 14-vuotiaasta asti. Suurimman osan ajasta olen ollut alipainoinen, välillä vakavasti ja välillä lievemmin. Painoa on tullut aina kontrolloitua melko tiukasti, mutta yhdessä vaiheessa olin jonkin aikaa normaalipainoinen sairastumisen jälkeen. Viime vuonna laihduin enemmän kuin vuosiin. Tällä kertaa syömishäiriökäyttäytyminen oli kuitenkin erilaista. En ruvennut laihduttamaan tarkoituksella enkä halunnut olla liian laiha ulkonäön vuoksi. En pidä ylilaihuutta enää kauneusihanteenani enkä koe hyötyväni alipainosta mitenkään. Reagoin kuitenkin suruun, ahdistukseen, stressiin ja masennukseen usein syömisen kautta. Minun on vaikeaa syödä tarpeeksi, jos olen henkisesti todella rikki. Paino putosi osittain itsestään, toisaalta tiukasti juurtuneet anorektiset tavat ajoivat minut taas noudattamaan vähän liian yksipuolista ruokavaliota. Tunsin kaiken kaikkiaan olevani epäonnistunut ihmisenä ja ihan totaalisen väsynyt mielenterveysongelmiini, joten syksyllä päätin sitten vihdoin soitella terveysasemalle. Hain oikeastaan apua ahdistukseen ja masennukseen, sillä tiesin, että kukaan ei voi auttaa minua anoreksian kanssa. Halusin ehdottomasti heti masennuslääkereseptin ja mieluiten joku sama mitä olin aikaisemmin syönyt. Minulla on ollut elämässä kausia, jotka ovat olleet parempia ja kaikissa näissä on jotain yhteistä: oon syönyt SSRI-lääkkeitä tai Voxraa. SSRI-lääkkeiden aloittaminen uudestaan oli ratkaisevan hyvä päätös. Sen jälkeen ahdistushäiriö on lievittynyt hiukan ja pystyn paremmin olemaan itseni kanssa. Mun masennukseen sairastumiseen 14-vuotiaana ei ole mitään tiettyä syytä, joten uskon, että mun aivoissa on vaan perustavanlaatuisesti vikaa. Mulla oli pitkän aikaa tosi epäilevä suhde SSRI-lääkkeisin ja jossain vaiheessa aina lopetin ne ja joskus söin eri tavalla vaikuttavaa Voxraa. Nyt oon kuitenkin tajunnut, että mä todella tarvitsen lääkitystä. Ei ne mua paranna, mutta helpottavat oloa merkittävästi.
Aloin viime syksynä käymään kuntosalilla ja se oli elämäni paras päätös, sillä se auttoi mua hyväksymään painonnousun. Mulla kun oli sellainen laihaläskiksi tulemisen pelko. Lähes päivittäinen salirutiini motivoi mua syömään enemmän oikeaa, ravitsevaa ja monipuolista ruokaa. Se auttoi myös hyväksymään muuttuvan kroppani, kun tiesin, että painon mukana tulee jonkin verran myös lihasta ja minusta tulee pahempikuntoinen ja terveempi. Menkat ja muut naiselliset jutut ovat palanneet ja uusi terveempi keho tuntuu ihan mielettömän hyvältä.
Reilu vuosi sitten löysin sattumalta netistä keskustelun, joissa puhuttiin mun vartalosta. Keskustelu ei alun perin liittynyt minuun, mutta joku mainitsi minut siinä positiivisella tavalla. Sitten kuviani tutkittiin ja mun sanottiin mm. olevan laihaläski ja liian läski anorektikoksi. Negatiivisen ja kateellisen keskutelijan ajatusmaailma: "hitsi toi tyttö on laiha...pakko haukkua sitä jotenkin....hei se vois olla vaikka laihaLÄSKI. Huh, nyt tuli parempi mieli." Ja tästä aiheesta sitten jauhettiin siellä. Myöhemmin keskustelusta siivottiin kommentteja. Voin saman tien nollata tuon laihaläskivertauksen. Olin juuri noina aikoina eli 2018 joulukuussa käynyt kehonkoostumusmittauksessa. En ollut silloin niin laiha kuin viime kesänä, vaan huomattavasti paremmassa kunnossa ja silti rasvaprosentti oli vain 10. Ja viskeraalirasva, eli sisäelinten ympärille kertyvä haitallinen rasva-arvo oli pienin mahdollinen. Mietin viime kesänä sitä keskustelua ja että oonkohan niiden mielestä jo tarpeeksi laiha kun painoni alkaa 3:sella. Olenko jo tarpeeksi laiha anorektikoksi? Hölmöä miettiä jotain keskustelua netissä, sillä kaikista, jotka ovat vähänkin esillä, kirjoitetaan paskaa. Kaikki sitä joutuvat kestämään. Mutta mä en vaan voi sille mitään, että olen herkkis ja ikävät kommentit jää pyörimään päähän. Oon kyllä karaistunut noista ajoista ja olen vähitellen alkanut oppimaan olemaan miettimättä, mitä muut ajattelevat.
Lihasvoimani parani todella paljon puolen vuoden aikana, kun kävin salilla. Nyt ne varmaan ovat surkastuneet pois sen jälkeen kun kuntosalit menivät kiinni. Meni samalla motivaatio ruuanlaittamiseen. Paino ei kuitenkaan ole laskenut. Olisin halunnut käydä uudelleen kehonkoostumusmittauksessa tänä keväänä, mutta en ehtinyt. Tuntuu, että olen melkein parantunut anoreksiasta...tai sitten minulla on vain hyvä vaihe. Olen ennenkin luullut parantuneeni ja sitten kävikin taas huonosti. Tykkään niin paljon terveestä kehostani etten keksi yhtään syytä, miksi haluaisin sairaan kropan. Mutta kun kyse ei ole aina siitä, että mä haluan laihtua. Jotkut ikävät tapahtumat, epäonnistuminen tai mielen häiriöt ovat aina ajaneet mut takaisin alipainoon. Paino alkoi viime vuonna pahimmillaan 3:sella. Mua kauhistutti, kuinka mun rintalasta paistoi enkä saanut näkyviin yhtäkään vatsamakkaraa, vaikka kuinka istuisin lytyssä. Mä aloin jo pelätä kuolemaa. Enää ei tarvitse pelätä, mutta mä mietin silti kuolemaa joka päivä. Tämä alkoi siis jo yli kaksi vuotta sitten, kun muhun iski yhtäkkiä ihan hallitsematon kuolemanpelko. Mietin itseni ja läheisteni kuolemista, ruumisarkussa mullan alla heräämistä, ikuista tiedottomuutta, maailmankaikkeutta ja ajoin itseni näillä ajatuksilla ihan hulluuden partaalle. Tällainen uudenlainen kuoleman tiedostaminen haittaa ehkä hitusen mun elämää, mutta se vaikuttaa myös positiivisesti, kun en pidä elämää enää itsestäänselvyytenä, vaan mietin kuolemaa joka päivä. En kuitenkaan enää ahdistu siitä, vaan se on vain osa mun perusmielentilaa.
Hienoa, jos lääkkeistä on ollut apua. Tunnen erään ihmisen joka on myös varhaisesta murrosiästä asti kärsinyt mielen ongelmista, eikä sille ole oikeastaan löytynyt vieläkään mitään syytä. Mutta lääkkeillä elämä pysyy paremmin kasassa. Pari vuotta sitten lääkkeiden otto unohtui, ja sillä oli todella huonot seuraukset. Kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin. Ja omalla kohdallasi olet näemmä myös huomannut, että lääkkeillä saat mielen parempaan tasapainoon, vaikka se ei nyt automaattisesti kaikkea muuta korjaakaan.
VastaaPoistaJokainen meistä reagoi murheeseen ja stressiin eri tavalla, ja ainakin tiedostat omasi. Se on jo askel eteenpäin. Tiedät mitä virheitä et halua enää toistaa, vaikka se on ihan loogista, että sitä pelkää sortuvansa samoihin vanhoihin juttuihin, koska niin on käynyt aiemminkin. Uskon ettei tuo nettikirjoittelun lukeminen ainakaan helpota asiaa. Kukapa meistä nyt haluaisi lukea täysin tuntemattomien ihmisten kirjoittamia arvosteluja, kohdistuisi se sitten ulkonäköön tai vaikkapa näihin kirjoituksiin. Tavallaan surullista, että jotkut tuhlaavat elämäänsä toisten tuomitsemiseen ja arvosteluun. Monet takuulla vain purkavat omaa pahaa oloaan toisiin. Sattuu se silti, kun osuu omalle kohdalle.
Täytyi käydä lukemassa mitä kirjoitit tuosta kuolemasta aiemmin. Mukava kuulla ettei sillä ajatusluupilla ole enää niin paljon valtaa. Kiinnostaisi tietää oletko miettinyt onko tuossa pohjimmiltaan kyse tuntemattomuuden vai menettämisen pelosta? Se on toki hyvä merkki, jos koet tuon pelon vaikuttavan myös jollain tapaa positiivisesti. Liika negatiivisuus tuon ympärillä kun saattaa helposti estää elämästä täysillä - tekemästä siis juuri sitä jossa elämässä on kyse. Onnellisuus on tavoittelemisen arvoista.
Selviät kyllä tästäkin :)
Kiitos kommentista <3
PoistaOlin aiemmin käyttänyt lääkkeitä epäsäännöllisesti enkä koskaan täysin uskonut niiden tehoon. Nyt kun on elämänkokemusta, niin huomaan, että kaikkiin elämäni parempiin vaiheisiin liittyy masennuslääkkeiden käyttö. Aina kun olen lopettanut, niin olen vajonnut uudestaan ihan pohjalle. En enää epäile sattumaa. Kuten sanoitkin, niin ei lääkitys masennusta paranna, mutta se helpottaa oloa ja estää vajoamasta pohjalle. Varmuudella tää selviää sitten kun olen käyttänyt lääkitystä useamman vuoden.
Pelkään kuolemassa noita molempia asioita, jotka mainitsit. Tuntematon asia pelottaa, koska en tiedä mitä on tulossa ja miltä tuntuu olemattomuus. Menettämisen pelko on kuitenkin pahempi. Se, että kuoleman on lopullinen ja sen jälkeen ei näe enää ketään rakkaitaan. Kaikki loppuu ja sitten on oikeasti yksin. Se on niin surullista.
Elämän vastoinkäymiset, kuolema mukaanlukien, ovat asioita jotka täytyy hyväksyä. Tai olisiko parempi ilmaista sama siten, että ottaa asiat vastaan sellaisena kuin ne tulevat, oli se sitten mitä tahansa? Älä ymmärrä väärin - en halua neuvoa tai tarkoita tällä, että juuri näin pitäisi ajatella. Lähinnä koetan kiteyttää ajatuksia jotka ovat helpottaneet omaa stressiä, ja olen saanut sitä kautta jonkinlaisen mielenrauhan. Ja ehkä saat ohessa erilaista perspektiiviä.
PoistaJonkin tuntemattoman asian odottaminen, tai siihen valmistautuminen (miten edes valmistaudut johonkin tuntemattomaan?) saa varmasti sekä kehon että mielen reagoimaan stressin muodossa. Sama pätee liialliseen menneisyyden miettimiseen, etenkin tehtyjen virheiden muodossa (tästä on taatusti kokemusta meillä jokaisella). Kuolema tulee sitten kun se tulee. Ja uskon, että sinun kohdallasi siihen on vielä todella pitkä aika. Elämää on edessä vaikka kuinka paljon. Ehkä on tärkeämpää kuinka elää nyt, kuinka ottaa toisia huomioon, kuinka rakastaa ja osoittaa sitä toisille? Miten paljon ihmeellisiä ja ihania asioita onkaan vielä edessä. Menettämisen pelko takuulla nostaa lähimmäisten ihmisten arvoa, mutta tasapaino saattaa helposti järkkyä, jos tämä pelko on liian voimakas. Sanoitkin ettet pidä elämää itsestäänselvyytenä ja löydät kuoleman miettimisestä myös positiivisia seikkoja. Toivottavasti tämä näkyy etenkin rakkauden ja asioiden arvostamisen muodossa :)
Sitten kun oma aikani tulee, milloin se sitten onkaan, minulle riittää se, että olen kokenut olevani onnellinen ja rakastettu. Ja ehkä olen saanut annettua onnellisuutta ja rakkautta myös jollekin toiselle. En epäile etteikö se hetki tulisi olemaan jollain tavalla surullinen, mutta kiitollisuus ja sen kokeminen ei kuulosta pelottavalta. Ei se tunnu siltä nytkään.
<3
Yritän ottaa vinkistä vaarin ja luoda tästä uudenlaisen ajattelumallin itselleni. Toi on oikeesti hyvä. Että ottaa asiat vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Etenkin ne, joihin ei voi itse vaikuttaa. On totta, että vain sillä tavalla voi saada mielenrauhan. Pitää keskittyä elämään, ei kuolemaan. Masennuspäissään sitä vaan yleensä sortuu miettimään niitä synkimpiä aiheita. Kuoleman tiedostamisen voi kuitenkin kääntää vahvuudeksi juuri niin kuin sanoit. Olet loistava pohdiskelija ja tekstissäsi oli taas paljon tärkeää asiaa. Kiitos mielettömästi <3
PoistaKun kerran mietit kuolemaa, niin mieti siltä kantilta, että meillä on vain 1 kpl elämiä käytettävissä. Tämä on kuin kiduttavan vaikea tietokonepeli; yleensä niissäkin on vähintään 3 elämää ja lisää saa kun pääsee tason läpi.
PoistaTämä 1 kpl elämiä pitää käyttää elämiseen. Kuolla ehtii sitten myöhemmin, mutta tee mietintämyssysi niin kiireiseksi, että et ehdi moisia ajatella.
Hyvä juttu jos olet voinut paremmin ja IG:n kuvien perusteella näytätkin paljon terveemmältä jo. Olisi toive blogiin liittyen, mutta ymmärrän jos koet sen epämukavaksi toteuttaa. Toivoisin että laittaisit jotain esimerkkejä nykyisistä syömisistäsi...esimerkiksi mitä syöt yleensä päivässä tmv. koska itse en uskalla alkaa syömään enempää kunn pelkään syöväni liikaa tai liian rasvaista ruokaa. Mutta sun esimerkki on tosi inspiroiva ja kannustaa paranemaan <3
VastaaPoistaEn syö tällä hetkellä kovin mallikelpoisesti. Syön tarpeeksi, mutta pitäisi panostaa enemmän monipuolisuuteen. Paranemisvaiheessa on syytä syödä niitä pelkoruokiakin ja kasvattaa vähitellen annoskokoja. Se on ainoa tapa päästä peloista eroon ja mennä eteenpäin paranemisessa. Monista ruoka-aineista, joita olen aiemmin pelännyt tai vältellyt, on tullut ihan normaaleja perusruokia mulle. Tsemppiä!
PoistaKiitos kun tulit takaisin! ❤ Ihan mielenkiinnosta, minkälainen sun nykyinen kauneusihanne sitten on? :)
VastaaPoistaHei taas! ❤ Voisin kuvailla mun ihannetta tällaisilla sanoilla: luonnonkaunis, viaton, tahtomattaan seksikäs, vaalea, sinisilmäinen, pitkähiuksinen, terveesti hoikka.
PoistaKoetko olevasi tällä hetkellä ihanteesi mukaisesti ns. terveesti hoikka?
PoistaLuonnonkaunis toki oletkin, mutta ymmärrätköhän itsekään miten kuviesi perusteella tyylisi ei vastaa mahdollisesti tavoittelemaasi ihannetta? Esim. Juuri ja juuri pepun peittävät hameet, ei rintsikoita, saparot, koulureppu jne. aikuisella naisella = ns. laillinen pikkutyttö ja vetoaa setämiehiin ja näin tarkoituksellisesti tietäen suorastaan lapsekkaasti pukeutuminen on tarpeeksi kaukana ollakseen vastakohta tahattoman seksikkäälle.
PoistaUskallan sanoa tämän koska ikävä kyllä pukeuduin itsekin pitkään tuolla samalla kaavalla...minit ruutuhameetja koulutyttölook (kaikkea sitä mitä en kouluikäisenä todellakaan ollut, niin halusin kai elää sen uudelleen) jäin jotenkin koukkuun siihen huomioon enkä välittänyt ettei miesystäväni oikein arvostanut tyyliäni, puhumattakaan muista naisista jotka varmasti näkivät mut huomionkipeänä tyrkkynä, joka kai rehellisyyden nimissä kaiken sen ujouden ja yksinäisyyden takana olinkin. Nyt hävettää että pukeuduin niin paljastavasti ja mauttomasti.
Vasta viime vuosina muutin pukeutumistani, kun tajusin että enhän mä halunnutkaan oikeasti niiden random-miesten huomiota vaan ihan toisenlaista hyväksyntää ja arvostusta. Muutoksen jälkeenkin olen saanut huomiota miehiltä, mutta ihan erinlaisilta kuin ennen. Nyt on pyydetty treffeille yms. kun taas aikaisemmin joku saattoi ohi mennessään sanoa "seksikäs, "moi" yms.
Vaikka kommenttini onkin ehkä sävyltään negatiivinen, ei sen tarkoitus ole loukata, joten toivon ettet sitä tee. Näen vain entisen itseni sussa ja toivon että voisit olla aidosti onnellisempi. Etkä kokisi niin vahvaa tarvetta samaistua kehoosi sitä esineellistämällä.
Anonyymi 5. toukokuuta 2020 klo 12.57: Painoindeksini on noin 18, joten kyllä.
PoistaAnonyymi 5. toukokuuta 2020 klo 13.31: En loukkaantunut kommentistasi, mutta oon vähän väsynyt näihin juttuihin. Myönnät siis olevasi sellainen nainen, joka pitää tyttömäisesti pukeutuvia naisia tyrkkyinä. Minihameisiin ja koulureppuihin ei ole ikärajaa, tai jos on, niin en ole siitä tietoinen. Miksi jonkun tietyn ikäset naiset eivät saisi enää pukeutua tyttömäisesti? Sulla on ehkä ollut joku ongelma asian suhteen, mutta mä oikeesti tykkään pukeutua niin kuin pukeudun. Näin jälkikäteen ajateltuna oli hiukan överiä lukioikäisenä pyöräillä kouluun -20 asteen pakkasessa minihameessa ja 15 cm:n korkokengissä. Enää en tekisi niin, mutta miksi ihmeessä mun pitäisi hävetä sitä nyt jälkikäteen? Silloin se on tuntunut parhaalta vaihtoehdolta ja olin tyytyväinen.
PoistaJa aina tää rintsikkajuttu ponnahtaa esiin uudestaan ja uudestaan. Mun mielestä rintsikat on tuskallisen epämukava vaatekappale ja se on syy, miksi en yleensä niitä käytä. Laihempana häpesin pieniä tissejäni, joten käytin joskus rintsikoita. Nykyään tissit pullottaa, joten käytän niitä silloin, kun on ohut paita ja mahdolliset paheksuvat katseet ahdistaa. Rintsikat on ainoa vaate, jota käytän vain miellyttääkseni muita. Silloin kun en jaksa välittää muista, pystyn olemaan ilman. Tottakai tiedän, että sinunlaisesi naiset katsovat minua pahasti kun olen ilman, onhan naisihmisen tissi+nänni niin uskomattoman härski asia.
Niiden ihmisten, jotka kuluttavat aikaansa muiden pukeutumistyylin kauhisteluun, pitäisi hankkia jotain ihan oikeita ongelmia elämäänsä. Saisivat vähän perspektiiviä siihen, mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei.
Aa...eli et loukkaantunut vaan suutuit...joka tosin sekin on loukatuksi tulemisen piilottamista. Enkä muuten sanonut että sun pitäisi hävetä, vaan että minä häpeän sitä miten pukeuduin :) T. toinen -20 asteen pakkasessa korkkareissa ja minihameessa ulkoillut.
PoistaEi toki rintiskoita ole pakko kenenkään käyttää, pukeudu toki miten haluat, mutta ei ole viisasta suuttua jos joku kyseenalaistaa sitä onko se viatonta ja tahtomattaan seksikästä ensinnäkään.
En usko että ymmärrät sanojasi, sillä noin kirjoittaessasi kuulostaa kuin sanoisin sinulle että anoreksiasta/masennuksesta kärsivien pitäisi hankkia jotain ihan oikeita ongelmia elämäänsä. Toisin sanoen, sinunhan ei tarvitse miettiä kun olet maailman harvoja ihmisiä jolla on oikeitakin ongelmia.
(lue tämä sekä aiempi kommentti ja omasi uudestaan sitten kun olet valmis lopettamaan itsellesi valehtelun)
<< Niin ja siis unohtui mainita että en todellakaan pidä tyttömäisesti pukeutuvia naisia tyrkkyinä, pukeudunhan niin itsekin ja minihameitakin käytän, mutta toisin kuin aikaisemmin niin nykyisin kiinnitän siihen kokonaisuuteen huomiota, että se ei ole liian paljastava, esim. minihameen kanssa laitan jonkun rennomman neuleen ja talvisin paksut sukkikset tai pitkät housut spaettiolkaimisen topin kanssa jne. mielummin olen naisellinen, tyylikäs ja hienostunut.
PoistaNaisellinen ja aistikas pukeutuminen ei tarvitse olla "pornahtavaa paljastelua" eikä muuten tarvitse kulkea persposket paljaina tai leggareissa, näyttääkseen seksikkäältä...ja arvostan myös enemmän miehiä jotka ymmärtävät tämän. T. tuo Anonyymi5. toukokuuta 2020 klo 13.31
Anonyymi setämiehistä puhuja,
PoistaHuomasitko, että hän puhui vartaloon liittyvistä ominaisuuksista - ei pukeutumisesta? Sinä taas kirjoitat vaatteista ja asusteista (liittyen "tahattomasti seksikäs"-viittaukseen).
<Sori mutta kenenkään aikuisen vartalo ei voi olla viaton(edes siinä toisessa merkityksessä) eikä määritelmänä tahattomasti seksikäskään oikein toimi, joten on oletettava että näiden ominaisuuksien mainitsemisen yhteydessä on kuvailtu yleisemmin kauneuskäsitystä/mieltymyksiä.
PoistaJos joku ei tykkää tyttömäisestä ja lapsekkaasta pukeutumisesta, niin enhän mä sille oikein mitään voi. Siinäpähän sitten vihaa. Mä otan ilon irti harvinaisesta suomalaisesta lämpimästä kesäpäivästä ja nuoruudestani ja laitan joskus pikkuhameen ja topin päälle. Jos tämä yhtään helpottaa oloasi, niin suurimman osan ajasta pukeudun melko pitkiin hameisiin ja mekkoihin, sillä minusta on tullut aika mukavuudenhaluinen. Helmojeni keskipituus on vuosien myötä alkanut kasvaa. Niin siinä yleensä tuppaa käymään :) Näissä blogissa nähdyissä ruutuhamekuvissa otetiin testikuvia erään hevibändin musavideota varten. En hengaillut noissa vaatteissa vain huvin vuoksi. Tällainen pukeutuminen oli musiikkivideon tyylin ja juonen kannalta suotavaa. Lopulta päädyin toiseen asukokonaisuuteen: violettiin toppiin ja korkeavyötäröiseen ruutuhameeseen. En myöskään ikinä laita hiuksia saparoille. Joskus kesällä mulla on letit, ovatko ne yhtä syntiset? Kerran laitoin saparot huvin vuoksi, otin kuvan, ja nyt se on mun Bloggerin profiilikuvana. Noh, joka tapauksessa pahoittelen pukeutumisella aiheuttamaani järkytystä.
PoistaOlisin tullut kysymään, saisiko linkkiä tuohon musavideoon kun joskus kirjoitit aiheesta ja nyt satuit mainitsemaan. Haluaisin nähdä. :D
PoistaJoistain musavideoista olen täällä joskus maininnut, mutta tästä en ole vielä puhunut missään mitään. Tätä videota ei siis ole vielä julkaistu, mutta joskus lähiaikoina se tulee ulos :)
PoistaMiksi et muuten meikkaa? ei sillä että tarvisi, päinvastoin...Vai hetkinen...meikkaatko kuitenkin edes vähäsen salaisesti koska näytät ihan tosi nätiltä ilman meikkiä?!?! XD
PoistaEn meikkaa yhtään. Se on niin tylsää puuhaa, silmät kutiaa ja joutuu koko ajan varomaan naamaa. Joskus aikoinaan tykkäsin meikata vahvat silmänrajaukset ja ne näyttää kyllä siisteiltä, mutta en vaan yksinkertaisesti jaksa enää. Elämä on niin paljon helpompaa, kun ei meikkaa eikä värjää hiuksia.
PoistaYmmärrän oikein hyvin tuon mitä sanoit, säästää myös aikaa ja rahaa jos ei noita tee.
PoistaItse vain tykkään meikkaamisesta ja myöskin siitä lopputuloksesta ja siitä miten pienellä ehostuksella saa naamasta paremman näköisen ja sitä kautta hetkellisesti paremman itseluottamuksen. Tuntuu että pitää olla kyllä tosi itsevarma että uskaltaisi lähteä minnekään ihmisten eteen ilman mitään meikkiä, mutta tältäkin ongelmalta olisi varmaan säästynyt jos ei koskaan olisi meikkaamista aloittanutkaan.
En tajua miten sun tukka voi olla noin mahtava, vaikka oot sairastanut anoreksiaa niin kauan. onko se aina ollut noin upea?
VastaaPoistaJuu, tukka on aina pysynyt paksussa kunnossa.
PoistaIhanaa kun olet palannut kirjoittamisen pariin ja toivottavasti siitä on apua sulle itsellesikin <3 Oon saman ikäinen kuin sinä ja seuraillut blogiasi/blogejasi jo vuosia, kun itsekin olen sairastanut anoreksiaa ja masennusta. Nykyään olen melko hyvin tasapainossa näiden asioiden kanssa ja yksi pelastava asia mullekin on ollut lääkitys, vaikka olin pitkään kaikkia mielialalääkkeitä vastaan. Toinen asia on ollut itselle mielekkään liikuntalajin löytäminen, joka tosiaan kannustaa myös syömään paremmin.
VastaaPoistaPidän kovasti sun kirjoitustyylistä ja luen ajatuksiasi aina mielenkiinnolla, vaikutat jotenkin ihanan pohdiskelevalta :) Ilkeitäkin ihmisiä valitettavasti aina on, koita jättää heidän kommenttinsa omaan arvoonsa. Ne ei kerro susta, vaan heistä itsestään.
Suuri kiitos kannustavasta kommentista <3 Meillä on siis molemmilla ollut lääkitys ja liikunta niitä asioita, jotka ovat auttaneet ratkaisevasti paranemisessa. Mikä on liikuntalajisi?
PoistaPaljonko painat nykyään ja onko tavoitteena vielä saada lisää painoa?
VastaaPoistaNoin 48-49 kg, ei ole enää tarvetta nostaa.
PoistaKuulostaa tosi hyvälle, Onnea! Toivottavasti saat painon pidettyä
PoistaKiitos! Enköhän mä saa :)
PoistaHei! Mietin että eikö sua oikeasti häiritse että sun mies seuraa instassa hyväkroppaisia ja vähäpukeisi naisia?
VastaaPoistaEi. Ei mulla oo mitään kauniita naisia vastaan. Katselen itsekin mielelläni.
PoistaOotko bi?
PoistaEn oo.
PoistaOsaatko sanoa mitkä seikat teki vuodesta 2013 sellaisen että paino normalisoitui? Ja onko tilanne nyt siis sama siltä osin? Tekstin kuvat ovat vissiin vanhoja koska et mitenkään voi olla painoindeksiltäsi lähelläkään tuota ylempänä mainitsemaasi 18 noissa :O
VastaaPoistaMiten muuten tää koronatilanne on vaikuttanut sun mielialoihin?
Juu, kuvat on viime kesältä. Vuonna 2013 oli siltä osin samanlainen tilanne kuin nyt, että olin juuri muuttanut omilleni. Ehkä se liittyy siihen, että kun asuu yksin, niin on ihan pakko ottaa yksin vastuu omasta elämästään eli on täysi vastuu siitä, tekeekö elämästään kärsimystä vai nautinnollista. Molemmilla kerroilla oli myös niin, että olin käynyt todella pohjalla ja olin ihan totaalisen väsynyt sellaiseen elämään.
PoistaKoronatilanne on laskenut mielialaa, koska elämä on muuttunut epäaktiivisemmaksi. Kuntosali ja ryhmäliikuntatunnit olivat tosi tärkeitä asioita mielenterveyteni kannalta ja auttoivat paranemisessa. Olin myös juuri aloittanut eräänlaisessa mielenterveysryhmässä, josta tykkäsin todella paljon, mutta en ehtinyt käymään siellä kuin 2 kertaa kun tuli tämä koronatilanne. Nyt olen sinänsä jo tottunut tähän ja ulkoiluakin voi harrastaa, mutta odotan kyllä innolla rajoitusten purkamista.
Olisi mahtavaa jos voisit tehdä Q&A postauksen :D Miksi et muuten tee videoita?
VastaaPoistaQ&A on kiva idea, voisinhan mä joskus tehdäkin :) Oon kyl aina aatellut, että oon sen verran tylsä, ettei ketään kiinnosta kysyä mitään.
PoistaVideoita en halua tehdä. Pelkkä ajatuskin saa mut stressaantumaan. Oon parempi kirjoittaja kuin puhuja.
Tee vaikka heti ;D En usko että olet tylsä.
PoistaYmmärrän jos videoiden teko ei kiinnosta jos ei tykkää niinkään rupatella yksikseen, mutta toisaalta eihän niisä tarvi välttämättä kauheasti puhua, tai edes ollenkaan.
Oon mä tietty joskus laittanut jotain videoita youtubeen ja instaan, mutta en sellaisia, joissa keskustelen kameralle. Instassa on yksi saunavideo, jossa kiljun :D No mäpä laitan kysymyspostauksen pystyyn piakkoin :)
Poistamp siitä että olen tehnyt tutkimuksia ja retkiä sun iigeessä ja blogissa tuhat ja yksi kertaa päivässä jo yli viiden vuoden ajan? Pitäiskö sun lopettaa vai mun lopettaa? saatana
VastaaPoistaHei fanityttöni/-poikani/-muunsukupuoliseni! En aio lopettaa, joten valitettavasti et pääse minusta eroon <3 Ensi yönä tunkeudun uniisi.
Poistahei : ))) En aio vastustella jos tulet taas. En usko että olisi painajainen. Tuupa siis kahville tai limonaadille tai muun sivuseikan äärelle sinne uneen niin puhellaan miten tätä sinun konseptia voisi jatkokehitellä kun mulla herää aina Ideoita kun näen sinut, vaikka Kauniilta ja herkältä näytät joka tapauksessa aina. Mut parit kehitysidead annan jo nyt vaikka et pyytänyt: hiusnauhoja, pantoja, lettejä, huiveja, kissankorvia ja panostat vikisemättä hiusten tyylittelyyn kun on noin hyvä hiuskypärä. Tätä luovaa älykypärääsi haluaisin nähdä päälläsi ja pukeutumisessasi voimallisemmin kun sinua on sellaisella siunattu. Ota haltuun luovuuden mielikuvituksellinen voima. Meillä on aika samanlainen maku, itsekin luonnollisuudesta ja perinteisistä rooleista. Nähdään!
PoistaHmmh, toi mun kauneusihanne-kysymys näköjään sitten poiki vähän kaikensorttisia reaktioita... Mutta jos lohduttaa niin itse rohkaistuin käyttämään crop toppeja ekaa kertaa elämässäni vain siksi koska ne näytti sulla niin hyvältä, paljon puhuttuja rintsikoitakaan en nykyään omista ainoatakaan kappaletta. Että voidaan olla tyrkkyjä sitten yhdessä kun oon näin saanut huonoja vaikutteita sulta. :D
VastaaPoistaOlet tosiaankin saanut minulta huonoja vaikutteita :D Rappiolla ollaan molemmat.
PoistaHei, voitko valaista tietämätöntä mikä saa anorektikon (viittaan aikaisempiin kuviin) laittamaan jopa itsestään bikinikuvia nettiin yms. oman käsitykseni mukaan jos ei ole tyytyväinen kroppaansa ja pitää itseään lihavana ei todellakaan halua näyttäytyä vähissä vaatteissa, mutta näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole?!
VastaaPoistaJos on sairastanut vuosia, niin laihtumisen voi kausittain tiedostaa vähän eri tavalla. Yleensä jokainen jossain vaiheessa sairautta tietää olevansa liian laiha. Silloin kun ensimmäisen kerran lähtee laihduttamaan, niin on vaikeaa huomata muutosta ja siksi laihdutus lähtee käsistä. Käsitykseni siitä, mikä on mulle hyvä paino, on vaihdellut ja myös mielipiteeni siitä, millaisen painon mä pystyn hyväksymään. Viime vuosina mun laihtuminen ei ole enää liittynyt ulkonäköön, vaan siihen, että mulle on tullut jokin ahdistava vaihe elämässä ja masennus on pahentunut ja sitä kautta myös pakkoajatukset kasvaneet.
PoistaEli joo, jokainen anorektikko tiedostaa jossain vaiheessa olevansa laiha ja voi olla tyytyväinen kroppaansa. Mutta painon kyttääminen, äärimmäinen lihomisen pelko ja alipainon sivuvaikutukset huonontavat elämänlaatua. Suurimman osan ajasta olen pysytellyt alipainoisena, mutta en kuitenkaan ole halunnut olla luukasa. Eli olen ollut tyytyväinen painooni ja elänyt syömishäiriön kanssa silla tavalla sovussa, että voin ottaa rennosti ja syödä suunnilleen mitä haluan, mutta en anna kuitenkaan painon nousta tietyn lukeman yli. Tänä vuonna menkat tulivat takaisin ja muitakin olennaisia asioita on tapahtunut, joten uskon että painoa on nyt oikeasti riittävästi.
Siis huhhuh, en voi ymmärtää tuon anonyymin puheita. Tyylisi houkuttelee setämiehiä ja sun pitäisi pukeutua kuten noin kolmikymppiset ollaksesi tyylikäs ja tasokas? Oon tosi iloinen, että kaikki ei pukeudu maailmassa samalla tavalla, eikä välttämättä niin aikuismaisesti vaikka ikää tuleekin. Kyllä sä saat pukeutua juuri niin kuin haluat. Ja jos tunnet olevasi viaton tms. niin se on juuri sun tunne mikä ratkaisee. Anonyymin käskisin menemään itseensä ja miettimään, mikä piilokatkeruus saa tuntemaan itsensä noin etuoikeutetuksi sanomaan, mikä on oikein ja mikä ei. Maailmassa kun on eri perspektiivejä eikä sun, anonyymi, näkemys ole ainoa oikea.
VastaaPoistaLisäyksenä vielä, että jos tyylisi vetääkin setämiehiä puoleensa, niin se on yksin heidän ongelma että ovat kiinnostuneet paljon itseään nuoremmista, jopa lapsista. Se on heidän fiksaationsa eikä sun syy, jos käytät tyttömäisiä vaatteita.
Itse tykkään pukeutua myös nuorekkaasti, tosin ehkä jotenkin tyttömäisen ja poikamaisen väliltä. Ei mulla ole mikään kiire kasvaa sen suhteen ja alkaa käyttää vain suoria housuja ja kauluspaitoja. Ja olen 20.
Epäloogista. "eikö niin että jokainen saa tässä maailmassa olla ihan just sellainen kuin tahtoo ja eikö niin ettei kukaan saa siitä pahasti sanoa ja eikö niin että jos joku sanookin vaikkei saisi vaikka jokainen saakin olla sellainen kuin on, niin se ei oo kun heidän ittensä vika. Ja eikö olekin vielä niinkin että on olemassa vain kaks tyyliä: lapsellinen viaton pukeutuminen ja aikuismainen tyylikäs ja jokainen saa itte siitä valita oman tunteen mukaan ja se on se mikä ratkaisee eniten"
PoistaAnonyymi 10. toukokuuta 2020 klo 20.38 yrittää olla nokkela, mutta epäonnistuu siinä ja nolaa vain itsensä.
PoistaUnknown: Joo, ei sen tarvitse mennä niin, että tietyn ikäluvun ylittämisen jälkeen pitää muuttaa tyyliään :) Setämiehistä vielä sen verran, että ei mulle ainakaan ole väliä minkä ikäinen ihminen mua katsoo. En mä katsomalla kulu. Sehän on vaan plussaa, jos minihameeni ilahduttaa myös ympärillä olevia. Ja täytän tosiaan ensi vuonna 30, joten lapsuus loppui jo kauan sitten eikä mun katsomisessa ole mitään laitonta.
PoistaEn jaksa alkaa väittelemään (olen siis tuo anonyymi setämiehistä kirjoittanut)Mutta sen haluan vielä sanoa, että näin ulkopuolisena katsottuna kun yhdistää tietyt asiat kokonaisuudeksi, niin onhan se nyt hälyttävää ja ei voi kuin ihmetellä miten ei sitä itse näe ja miten kukaan välittävä voi asiakokonaisuutta puolustella tai kannustaa toimintaan joka selvästi on vahingollinen.
PoistaTeen vain päätelmäni havaintojeni perusteella ja sen minkä olen nähnyt...aikuisen instagram kuvia itsestä 10-13 vuotiaan lapsen vartaloisena(eikä tämän ole tarkoitus olla loukkaus, se vain on fakta. Ja jos nykyisin olet todella saanut painon nousemaan riittäviin lukemiin niin hyvä, pidä se) setämiehiä kuolaamassa ja kehumassa selvästikin alipainoista (anorektista) naista ja tämän jatkavan toimintaa kehujen ja huomion toivossa...enkä ymmärrä sitäkään että jos miehesi (en häntä tunne enkä ihmisenä halua arvostella) aidosti välittää sinusta niin miksi ihmeessä ottaa sinusta tuollaisia kuvia näytille. Jos voisit arvostaa itseäsi ja vartaloasi, niin et kokisi noin paljon tarvetta esineellistää sitä. Insta on ympäristönä muutenkin häiriintynyt/vääristynyt ja yliseksualisoitunut, vääristää siksi minäkuvaa. Monikaan ei ymmärrä miten haitallista on seurata siellä täydellisien naisten(ihmisten) täydellisiä vartaloita ja nähdä tavallisten (ihmisten)miesten tekevän niin. Tällaiset asiat vaikuttavat ihan järkyttävästi omaan itstuntoon ja mieleen sekä parisuhteisiin.
Jos valitsee silti olla instassa, niin suosittelen olemaan siellä se muutos jonka haluaa nähdä. Olet niin paljon enemmän kuin jonkun irstaan sedän fetissi, tiedän ettet ole tyhmä niin kyllähän sun täytyy syvällä sisimmässäsi tietää tämä.
(ei tarvitse julkaista jos koet tekstin siihen sopimattomaksi, vaikka niinhän se on sanomisistani huolimattakin :))
Ei viestissäsi mitään sopimatonta ole, vaan ihan asiallisia pointteja. Oon samaa mieltä, että Instagram voi olla hyvin haitallinen paikka, riippuen tietty siitä miten siihen suhtautuu. Mua ei liikuta se, että joku on parempikroppainen ja kauniimpi kuin minä. Oon hyväksynyt epätäydelliset piirteeni. En editoi enkä filtteröi kuviani ja mulle on tärkeää vain olla luonnollinen ja oma itseni. Jos en kelpaa jollekin tällaisena, niin ei se mua kiinnosta.
PoistaMulla oli toki ristiriitaiset fiilikset, kun sain kehuja kropasta tosi alipainoisena. Painoni on kuitenkin vähän vaihdellut vuosien aikana eikä se oikeastaan ole painosta riippunut, kuinka paljon kehuja olen saanut. Nyt painan todella paljon enemmän kuin kesällä enkä ole saanut yhtään pahaa kommenttia asiasta. En usko, että mun painolla sinänsä on niin suuri merkitys ihmisille ja hyvä vaan jos saan nyt karsittua ne pahimmat luufetissityypit pois. Ei kaikki edes ole tienneet, että mulla on anoreksia, vaan ovat luulleet että olen luonnostaan tosi laiha. Mun kasvot on pysyneet aina melko pyöreinä painosta huolimatta, joten ymmärrän, että joku saattaa miettiä, että ihan tervehän tuo on. Kehut alipainoisesta kropasta eivät tietenkään edistä syömishäiriöstä paranemista. Ei se kuitenkaan estänyt mua paranemasta, koska terveys merkkaa mulle enemmän kuin luufetissimiehien kommentit. En oikein voi sille mitään, kuka mua alkaa seuraamaan. Eikä mulla ole mitään setämiehiä vastaan. En ajattele, että kaikki vanhemmat miehet on vain limaisia ällötyksiä (joskus ne toki sitä ovat). Ne on ihan samoja tyyppejä kuin nuoretkin miehet, mutta vuosia on vain kertynyt enemmän. Tottakai siellä on niitä pedareitakin joukossa, mutta ei sille oikein mahda mitään.
Tiedän, että olet vain huolissasi ja olen siitä kiitollinen. Instagram on tosi paha paikka nuorille epävarmoille naisille. Mut me vaan ajatellaan vähän eri tavalla. En pidä vähäpukeisia kuvia automaattisesti esineellistävinä, vaikka joskus ne voivat sitä ollakin. Mulla on alastomuuteenkin sellanen rento suhtautuminen. Mua lähinnä vaan harmittaa toisinaan se, että naisen vartalo on niin yliseksualisoitu asia. Kaikki me ollaan vain lajitelma ruumiinosia.
Näytät ihan mallilta! Mitkä on sun mitat? Siis pituus/rinnanymp./vyötärö/lantio/reisi?
VastaaPoistaEn ole enää langanlaiha, kuten näissä kuvissa. Nykyään olen vain narunlaiha.
Poista:D Tarkoitinkin uusissa IG-kuvissa eli nykyinen narunlaiha on just hyvä.
PoistaBlogi voisi päivittyä useammin ;D
VastaaPoistaMitkä on sun parhaat laihdutusvinkit? Ihan tosissani kysyn.
VastaaPoistaEn anna laihdutusvinkkejä.
PoistaHarmi, olisi ollut kiva kuulla jotain oikeasti toimivia vinkkejä, mutta ymmärrän...jospa joku muu voi jakaa jos tietää? Oon aina ollut normaalipainoinen, mutta haluaisin olla vähän hoikempi eikä oikein kukaan suostu jakamaan hyviä laihdutusvinkkejä normaalipainoiselle jolla silti liikaa rasvaa kropassa :/
PoistaMun blogi ei ole oikea paikka kysellä näitä juttuja. En halua sairastuttaa ketään.
PoistaVinkki: jokainen iltapäivä- ja naistenlehti on täynnä laihdutusvinkkejä.
PoistaOn mautonta tulla kyselemään laihdutusvinkkejä tässä blogissa.
Avainsanat kiinteytymiseen ja hoikkana pysymiseen: itsekuri ja pitkäjänteisyys.
Oletko muuten koskaan harkinnut leikkaavasi hiukset uuteen malliin? Tai etkö kaipaa muutosta tai kyllästy niihin? Itsellä kun oli joskus suunnilleen noin pitkät, niin kyllästyin niihin tosi nopeasti kun ne vaan roikkuivat ja kaikki halusivat hiplata niitä tai muuten vain kommentoida niistä. Päädyin leikkaamaan ensin otsatukan ja myöhemmin lyhensin olkapään mittaisiksi:D Mutta en tiedä...ehkä minulla ne eivät sopineet kasvojenpiirteisiin tai muutenkaan, kun olen tosi lyhyt , niin se tukka jotenkin korosti sitä hobiittimaisuuttani:D emt.
VastaaPoistaOlen pari kertaa lyhentänyt aika rajustikin ja katunut aina yhtä paljon. Nuorna tyttönä kokeilin kaikenlaisia värejä blondista violettiin ja otsatukkakin oli, ja oon tullut siihen tulokseen, että nykyinen tyyli on kivoin. Mun mielestä hiukset on just parhaat silloin kun ne vaan roikkuu tasapitkinä selän takana, niin niitä ei kauheasti tarvitse ajatella. Naiset yleensä säätää hiustensa kanssa liikaa, sillä luonnollinen tukka sopii kaikille hyvin. Ei kukaan näitä luvatta hiplaile, aika epäkohteliasta porukkaa sun ympärillä sitten ollut. Hiplailijoille voi sanoo että näpit irti saatana.
Poista