Nälän tunteen tasapainoittuminen painonnousun myötä

Suhteeni ruokaan tulee varmaan aina olemaan hiukan häiriintynyt enkä koskaan parane kokonaan syömishäiriöstä. Pystyn kuitenkin elämään asian kanssa, kunhan saan pidettyä laihdutusajatukset poissa mielestä. Jos painoindeksini pysyy 17-18 kohdilla, niin se on minulle jo paljon. Olen kuullut puhuttavan sellaisesta ilmiöstä kuin loputon nälkä, joka esiintyy syömishäiriön paranemisvaiheessa. Mulla ei varsinaisesti ollut loputon nälkä, mutta vähän sellaiseen viittaavia oirekuvia. Yleensä kun paranemisvaiheessa paino alkaa nousemaan, niin sitä pelkää, että nousu jatkuu liikaa eikä käsittämätön ruokahimo lopu koskaan. Voin nyt myös omien kokemusteni myötä sanoa, että kyllä se loppuu.

Mitä laihempi olin, sitä suuremmat ruokahimot mulla oli. Mulla oli suunnilleen joka päivä suklaanhimo. Joka päivä suklaata vetänyt, mutta kun vedin, niin aika suuria määriä ja siihen asti, että tulee aika ällö olo. 200g Fazerin levy tuntui ihan kevyeltä annokselta. Kun tilasin pizzaa, se pizza oli vain pakko syödä kerralla kokonaan, vaikka olisi tullut kylläiseksi vähemmästäkin. Pizza tuntui silloin muutenkin vaaralliselta ruualta, koska tiesin, että en voi olla syömättä sitä kerralla kokonaan ja saan loppuillan kestävän ähkyn. Sitten kun ostettiin Panun kanssa isot herkkupullat, nii se meni aina siihen, että "saanks mä pliis syyä tän sunkin pullan?". Joka kerta. Tuntui, että kehoni suorastaan huusi rasvaa ja sokeria. Silloin, kun vielä pelkäsin painonnousua, oksensin toisinaan ähkyä vähän pois. Kokonaisuudessaan ruokaa tuli herkuttelusta huolimatta syötyä liian vähän. Elin oikeastaan vain ruisleivällä ja sitten oli välillä noita herkkuhetkiä. Oli vaarallista kokata isoja satseja ruokaa kotona. Siis vaikka kattilallinen jotain juttua. Söin kerralla vähän liikaa ja joskus piti välillä oksentaa, enkä myöskään voinut olla ajattelemassa sitä jääkaapissa olevaa loppusatsia. Oksentamisen pelossa en sitten tietenkään pahemmin enää uskaltanut kokkailla mitään ja ruokavalioni oli hyvin yksipuolinen.

Tietty sitten kun päätin parantua ja antaa painon nousta, niin loputtomasta ruokahimosta oli paljon apua. En ollut kovin nirsokaan, vaan kaikki kelpasi. Hyvin alipainoisena ajattelin ruokaa koko ajan ja odotin vain milloin pääsisin syömään seuraavan kerran. Senkin takia tuli paha mieli syötyä liikaa, kun sitten meni todella monta tuntia, että nälkä tuli takaisin. En ikinä varsinaisesti ahminut, mutta välillä söin kerralla liikaa ja se oli huono juttu, koska en tykännyt liian täydestä olosta. Mun paraneminen lähti oikeastaan siitä, että aloin käymään ahkerasti kuntosalilla ja tuntui, että mulla oli nyt vihdoinkin lupa syödä kunnolla. Sain iloa siitä, kun jaksoin nostaa aina vain suurempia painoja. Halusin painon myös nousevan rivakkaan tahtiin, joten annoin itselleni luvan syödä hyvin eikä minun tarvinnut potea huonoa omaatuntoa. Tosin salien mentyä kiinni en ole enää niin tunnollisesti jaksanut kiinnittää huomiota proteiinin saantiin ja vähän yksipuolisemmaksi menneet syömiset. Olen kuitenkin syönyt tarpeeksi. 

Nyt suhteeni ruokaan on huomattavasti tasapainoisempi kuin viime vuonna. Mun ei enää tarvitse pelätä, että syön kerralla liikaa. Kun tilaan pizzan, syön siitä puolet ja pystyn lopettamaan, kun olen kylläinen. Ei sillä, että pizzaa ei saisi syödä kokonaan ja ravintolassahan niin kannattaakin tehdä, mutta mulle tulee aika raskas olo kokonaisen pizzan syömisen jälkeen, joten on viisaampaa syödä ensin vain osa ja loput myöhemmin illalla. Eli voin syödä yhden pizzan nykyään kahdessa tai kolmessa osassa. Mulla ei myöskään enää pyöri jatkuvasti suklaa ja kaikki muut herkut mielessä. En ole ainakaan kuukauteen syönyt suklaata eikä vieläkään ole tullut himoa. Mulla vaan ei siis ole enää sellaista hitonmoista nälkää ja himoa, joka mulla oli alipainoisena koko ajan. Ajattelin ennen, että olen vain henkisesti läski, kun olin niin ruokahimokas, mutta kyse olikin siitä, että olin aliravittu ja mun keho vaan huusi epätoivoissaan ihan saatanasti ruokaa.

En ikinä kituuttanut itseäni nälässä laihduttaessani, vaan söin kun oli nälkä. Joskus kuitenkin nälkä ehti kasvaa liian suureksi. Se aiheutti mussa tosi levottoman olon ja mun oli tosi hankalaa tehdä päätöksiä ruuan suhteen. Eli mitä nälkäisempi olin, sitä enemmän olin ruoka-ahdistunut enkä varmasti saanut ostettua kaupasta muuta kuin leipää. Olin työkeikalla Hämeenlinnassa viime kesänä, ja menin pyörimään keskustaan etsimään ravintolaan. Olin jo niin nälkäinen, että aivot oli ihan jumissa, kaikki ravintolaruuat ahdisti enkä pystynyt tekemään mitään päätöksiä ruuan suhteen. Paitsi sen, että en syö sittenkään mitään. Mua alkoi myös aina heikottamaan nälän tullessa ja aloin aavistuksen verran tärisemään. Mulla ei ole enää pitkään aikana ollut sellaista tärinäheikotusta, vaan nälkä tuntuu vain vatsassa.

Syömisajatteluni todellakin on muuttunut painonnousun myötä. En ajattele ruokaa koko ajan eikä minulla ole enää tarvetta vetää ruokaövereitä. Kestän nälkää hyvin. Tunnen itseni voimakkaammaksi ja tasapainoisemmaksi. Nämä positiiviset muutokset, jotka olen huomannut itsessäni (ei ainostaan tämä nälkäjuttu vaan hyvin moni muukin asia), ovat niin valtavia, että ne motivoivat minua jatkamaan elämää, jossa syömishäiriöllä on mahdollisimman pieni rooli.