Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit

28. tammikuuta 2015

Hiukset



Ne ovat kasvaneet niin paljon, että niitä voi jo melkein alkaa kutsumaan pitkiksi. Tavoite ei ole kuitenkaan vielä saavutettu. Mulla on ollut suunilleen vuoden verran hiuskriisi, koska ne olivat liian lyhyet. Kaiken lisäksi kasvatin otsatukkaa pois. Ne jotka ovat läpikäyneet prosessin, tietävät kuinka helvetillistä touhua se on. Pahin vaihe on mennyt ohi ihan viime päivien aikana. Nämä on vielä tummemmat mitä mun luonnollinen väri on. Latvat ovat vähän kuivahkot, koska niiden alla on vanhoja värikerroksia ja värinpoistoja. Eli nyt hiukset eivät ole niin parhaimmillaan, kuin ne voisivat olla. En aio värjätä hiuksiani enää ikinä. Oma väri kasvakoon takaisin. Kaikki on kokeiltu, sillä hiukseni ovat olleet mustat, blondit, oranssit ja kirkkaanvioletit. Ne violetit oli kyllä upeat ja katson niitä kuvia ihaillen, mutta en kaivaten :)

Hiusteni laatu on hyvin paksu suomalaiseksi ja etenkin kampaajilta on tullut aina "ooh" -lausuntoja. Enää ei tule, koska en käy kampaajalla, liian kallista. Sen lisäksi tukka on luonnostaan vähän laineikas. Tosin vasemmalta puolelta ne ovat suoremmat kuin oikealta puolelta.

Tarkoitus on kasvattaa ne takapuoleen asti.