Kevätpäivä mökillä

  Oli aika kesäiset fiilikset muutama päivä sitten. Kävelin tuolla lähimetsässämme paikkaan, jossa en ole ennen käynyt. Kiipesin todella jyrkkää mäkeä pitkin. Se tuntui melkein vuorikiipeilyltä. Ei ollut köyttä, joten oli liu'uttava alas. Puhelinta en ottanut mukaan, joten minulla ei ole kuvia sieltä. Joskus on hyvä olla ilman puhelinta ja mitään muitakaan kantamuksia. Vettä olisin tosin kaivannut mäelle kiipeämisen jälkeen. 

Eräs yksinäinen leskenlehti.

Skutsia niin perkeleesti. Kuva otettu kuvauskopterillamme.

Vain päivän tai parin päivän päästä kesämeiningeistä satoi valtavan kokoisia lumihiutaleita. Vastaavaa en ole nähnyt (ainakaan aikoihin). Kevät tuntuu myöhästyvän tänä vuonna edellisvuosiin verrattuna.

Camouflage

 

Halusin jakaa vielä nämäkin kevätkuvat tänne. 

Tuli mieleen myös pari ajatusta. Välillä musta tuntuu, että voisin lopettaa kaikenlaisen itseni analysoinnin ja luonteenpiirteitteni/masennuksen syiden selittelyn täällä blogissa ja keskittyä mielummin vaikka konkreettisempiin asioihin. Tuntuu, että jauhan samaa paskaa vuodesta toiseen. Mut mitä väliä oikeastaan...pitää kirjoittaa sitä mistä sillä hetkellä huvittaa. Oon tottunut avautumaan blogissani tietyistä asioista, koska olen tehnyt sitä jo niin kauan, mutta sitten monien ihan arkipäiväisten juttujen kirjoittaminen tuntuu tosi haastavalta. Vaikka olen suoltanut mielenterveysjuttuja tänne vuosikausia, niin tuntuu, ettei se ole (ainakaan enää) erityisen paljastavaa. Mä en mielelläni puhu ihmisille siitä, miten vietän arkipäiviäni, mistä asioista tykkään, miten bändiprojektini etenee, mitä mä syön päivän aikana, mitkä on mun lempparijuttuja jne. En halua paljastaa itsestäni asioita enkä halua, että minusta tehdään ihmisenä päätelmiä joidenkin pikkujuttujen kautta. Musta tuntuu, että tällaisten arkisten asioiden kertominen on vaikeaa. Kuulostaa varmaan omituiselta. 

Huhtikuun hametyttö

Hyvä mieliala on jatkunut. En tiedä johtuuko se enemmän yleisestä tyytyväisyydestä vai keväästä. Ehkä kuitenkin enemmän siitä, että olen tyytyväinen "saavutuksiini". Minulla ei ollut vielä vuosi sitten tietoa, mihin juttuihin tulen kykenemään. Olen vuosikausia polkenut paikoillani ja pelännyt, etten kehity enää mihinkään ja voisin vain jo kuolla pois, mutta niin minä vaan olen "aikuistunut" ja päässyt elämässä eteenpäin. En todellakaan ole lähelläkään mitään aikuista, mutta omassa mittakaavassani olen kehittynyt paljon. Nykyään tajuan paremmin, kuinka kammottavan ahdistavaa elämäni on joskus ollut, vaikka olin kuvitellut, että asiat oli ihan ok. Mutta mittakaava oli silloin erilainen. Kymmenen vuoden päästä taas varmasti mietin, että jumalauta, että olin sekaisin silloin nuorempana. Toisaalta aikuisen määritelmäni on rikkoutunut. Olen tajunnut, että suurimmalla osasta aikuisista elämä on yhtä perseilyä edelleen eikä se siitä miksikään muutu, vaikka ikää tulee lisää. Ikä ei todellakaan ole viisauden merkki. 

En tiedä, teinkö nyt hyvän vai helvetin huonon päätöksen, mutta lopetin mielialalääkkeen. Ensinnäkin en jaksanut mennä apteekkiin eikä minua huvita enää maksaa niistä muutenkaan. Suurin syy on kuitenkin se, että haluan testata, pärjäänkö jo ilman. Nyt on menee niin hyvin, että jos mielialani romahtaa todella pahasti jossain vaiheessa, niin saan ainakin lopullisen varmistuksen, että mä en pärjää ilman lääkitystä. Minulla on edelleen epäilyksiä lääkkeen todellisesta tehosta, joten minun on tehtävä tämä myös sen vuoksi. Katsotaan, mitä käy.

Tulin muuten tosi iloiseksi kommenteista viime postaukseeni <3_<3 Kommentoikaa ihan mitä vaan jatkossakin, se ilahduttaa mua ^_^ Blogger on niin kuollut paikka nykyään...kaipaan tänne jotain säpinää!