Lady in black

Laitan tänne postauksia aika harvoin, sillä en ole varma kiinnostaako teitä mun valokuvat vai ajatukset. Niistä kun en oikein viitsi kirjoittaa, vaikka haluisinkin, koska mieliala, elämänhalu...ne vaihtuu liian usein. Yhtenä päivänä mielialani on todella musta, toisena päivänä vaaleanpunanen. Joten en ole varma miten mulla oikeastaan edes menee. Yleisesi sanottuna kyllä paremmin kuin pitkään aikaan. Minulla on kaikkea mitä tarvitsen. Tuntuu siltä, että nyt olen pääsemässä elämässä eteenpäin. Silti sellainen melankolinen tunne ei katoa.

Koulu on ainakin mennyt todella hyvin. Olen ollut odotettua nopeampi ja minulla on enää kaksi kurssia suorittamatta, kunnes valmistun.

Tässä on vielä liuta kuvia joita viimeksi otettiin.

Kesän viimeiset hetket

 

Marjapensaat ovat syöty ja perunamaa on tyhjä. Aloin tänä vuonna yhtäkkiä arvostamaan valtavasti perunoita, sillä huomasin, että perunavelli on ihanaa! Olen nyt kai 3 kuukauden ajan tehnyt sitä melkein joka päivä. Laitan joukkoon myös kukkakaalia. Ja kasvisliemikuution. Helppoa. Alan tosin kyllästyä.

Tämä kesä oli aika kylmä se ja se loppui nopeasti. Tämä kesä ei ollut onnellinen. Ei mikään erityisen huonostikaan ollut. Edelliset kesät ovat kuitenkin menneet paremmin. Olen elänyt koko tämän vuoden pienessä ahdistuksessa ja hämmennyksessä. Nyt elän jopa vielä enemmän. Toivottavasti tulevasta talvesta tulee parempi kuin viime vuonna...kyllä siitä tulee, mä olen nyt päättänyt sen. Mun ei tarvitse enää miellyttää ketään, ei pelätä muiden reaktioita eikä verrata itseäni kehenkään. Sen kaiken on vain nyt loputtava. Aion kasvaa nyt henkisesti enemmän kuin koskaan. Tästä talvesta ja kaikista tulevista vuosista on tultava parempia kuin edellisistä. Joudun haastamaan itseni tosissani, mutta se on sen arvoista!

Syksyn alku

Palasin opintojen pariin. Suoritin jo kaksi kurssia itsenäisesti, vaikka lukukausi alkoi vasta tällä viikolla. Olen vähän yllättynyt, kuinka ripeästi sain itsestäni leivottua taas ahkeran ja tunnollisen koululaisen. En tavoittele mitään korkeimpia arvosanoja noilla kirjoittamillani esseillä, mutta ei ne nyt varmaan ihan järkyttävää kuraakaan ole. Sain yli 400-sivuisen tenttikirjankin luettua tuosta vain. Se oli kyllä tenttikirjaksi harvinaisen kiinnostava.

Mieluiten suorittaisin itsenäisesti kaiken, mutta tällä viikolla alkaa pari kurssia, joissa joutuu olemaan sosiaalinen. Eilen alkoi jo eräs kielikurssi ja se oli niin raskasta kuin kuvittelinkin. Vihaan istua luitakolisuttavalla pulpetinpenkillä, tehdä paritehtäviä ja pelätä milloin opettaja kysyy randomisti minulta jotain vastausta. Kaksi kertaa viikossa kahden kuukauden ajan. Sitten vielä se toinen kurssi joka alkaa torstaina. Ja siis kyl on pakko myötää, että kyllähän tää mua virkistää. Jos joutuisi joka aamu nousemaan klo 8 ja istumaan koulussa 6 tuntia, niin se ei enää virkistäisi. Kaikki rasittavat kurssit kestää, kun tietää, kuinka pienestä valmis tutkinto on enää kiinni. On 100% varmaa, että saan kandinpaperit ensi keväänä.

Syksyn alkaminen on tänä vuonna ihan positiivinen juttu siis. Eikä mua haittaa pimeys ja kylmyys. Enemmän vain vaatteita päälle, niin kyllä se siitä. Olen huomannut, että ei kesä mua tee onnelliseksi, vaikka olen usein kuvitellut niin. Ei. Vaikka toki kesällä ja keväällä olosuhteet ovat sinänsä paremmat, niin eivät vuodenajat näytä vaikuttavan mun mielialaan. Se on ihan muista asioista kiinni.

 Mulla on ympärillä olevat asiat tosi hyvin. Hyvinvointi on enää kiinni vain itsestään. Yritän pitää kiinni positiivisesta asenteesta, vaikka se onkin vaikeaa. Mut mä yritän kovasti. En jaksa elää masennuksessa enää. Se kuluttaa mua niin paljon henkisesti ja fyysisesti. Tosin ei omille aivokemioille mahda mitään. Ei se tuosta vaan onnistu muuttua positiiviseksi ja henkisesti vakaaksi ihmiseksi. Mähän antaisin mitä vaan ollakseni sellainen. Elämä olisi paljon helpompaa, jos olisi sosiaalinen, pirtsakka ja huoleton. Sellainen on minulta poissuljettua. Täytyy nyt vain tiedostaa ne pahimmat ongelmakohdat ja yrittää muuttaa niitä.