2. huhtikuuta 2021

Kevät on taas

Kevät tarkoittaa minun kohdallani usein sitä, että luonnon lisäksi myös minä herään eloon. Viime aikoina on tapahtunut paljon juttuja, jotka ovat kohottaneet mielialaani myös vuodenajan vaihtumisen lisäksi. Ensinnäkin olen onnistunut monissa hankalissa opiskelujuttuissa (omalla tasollani), jotka stressasivat minua aiemmin tänä vuonna. Sain myös erittäin hyvän työharjoittelupaikan eikä minun tarvinnut käydä kuin yhdessä haastattelussa. Pelkäsin, että paikan saaminen olisi hankalaa ja joutuisin käymään läpi monta haastattelua. Olen saanut myös kuolemaa käsittelevän gradun aluilleen. Tyrmältä saatiin uusi coveri ulos ja palaute on ollut hyvää. Coverit saavat nyt riittää ja alamme työstämään omaa albumia. Emme yritä kuulostaa miltään tai keltään emmekä kategorisoi bändiämme tarkasti mihinkään tiettyyn metallin alalajiin, joten on vielä vaikeaa sanoa tarkalleen, mitä on tulossa. 

Tapasin erään pitkäaikaisen nettikaverin ensimmäistä kertaa. Se oli mulle tärkeä juttu ja tavataan varmasti uudelleen. Olen taas muuttunut vähän sosiaalisemmaksi tai ainakin minulla on vähän normaalia useammin niitä sosiaalisia päiviä. Sosiaaliset suhteet, zoomissa puhuminen ja bänditouhut ovat vahvistaneet itsetuntoani. 

Uniongelmat ja väsymys rassaavat toisinaan aika paljonkin, mutta muita varsinaisia käytännön ongelmia ei elämässä ole. Välillä tyhjyys valtaa mieleni, mutta silloin on syytä muistella kuinka monta rautaa tässä nyt oikeastaan on tulessa. Toteutan elämässäni juuri niitä asioita, joita haluan, enkä tunne jääväni mistään paitsi tai kaipaavani minnekään. 

Ensimmäinen keväinen kuvausreissu Helsingin pitäjän kirkonkylällä. Pieni tietoisku kirkosta: Pyhän Laurin kirkko valmistui vuonna 1452 ja on osittain vielä alkuperäisessä muodossaan. Puuosat tuhoutuivat tulipalossa 1800-luvun lopulla, mutta kiviosat säilyivät. Eksyttiin tuonne oikeastaan sattumalta.






















28. helmikuuta 2021

Vanheneminen


Synttärit lähestyy, niin on tullut taas vähän enemmän mietittyä ikääntymistä. Vanheneminen on ollut mulle ainoastaan hyvä asia. Vuosien myötä olen oppinut suhtautumaan asioihin rennommin ja minun on helpompaa olla itseni kanssa. Pelkään vanhenemisessa toki monia asioita, kuten heikkenemistä, sairauksia, rupsahtamista ja yksinäisyyttä. Ehkä eniten yksinäisyyttä. Minun on vaikeaa luoda uusia ihmissuhteita, mutta vielä vaikeampaa on ylläpitää niitä. Pitäisi pyrkiä olemaan sosiaalisempi ja yhteisöllisempi. Siinä on vaan se ongelma, että mä olen ujo, introvertti ja erakkoluonteinen ja joudun vaan pakottamaan itseni yhteisöllisiin juttuihin enkä viihdy niissä kuin sattumanvaraisesti. Mun mielestä ei ole hyvä juttu, että yhteiskunnassamme kehityskulku on se, että yhteisöllisyys vähentyy ja välinpitämättömyys lisääntyy. Mä olen kuitenkin ollut tällainen yksin viihtyvä ja hiljainen ihan pikkulapsesta asti, joten tää on mun luontoni eikä tulos ympäristöllisistä tekijöistä. Olen se, joka yöllä tarkkailee leirinuotiota ja lähestyviä uhkia, kun muut lauman jäsenet nukkuvat.


En haluaisi omalla toiminnallani edistää nykyistä epäsosiaalistavaa kehityskulkua, mutta minusta ei ole muuttamaankaan sitä. Ehkä on ihan ok olla tällainen ja teen elämästäni sen näköistä kuin haluan. Kyllä mä toki edelleen elän pienessä toivossa, että muutun sosiaalisesti aktiivisemmaksi ja saan elämääni enemmän pysyviä ihmissuhteita. Toistaiseksi olen kyllä ihan tyytyväinen nykyiseen tilanteeseeni. Myös pelkän netin kautta tapahtuva sosiaalinen toiminta tuo mulle todella paljon iloa. Olisi kyllä aika paha, jos nettiä ei olisi.


En usko, että teen koskaan lapsia ja alan viettämään perhe-elämää, sillä sellainen ei jotenkin sovi persoonaani eikä houkuttele minua muutenkaan. Ajatus omista lapsista on kaunis, mutta ei sen enempää. Eli en kauheasti usko, että perheen perustaminen tulee koskaan olemaan se juttu elämässäni. Tämä näkemys on vain vahvistunut viime vuosien aikana. Olen helpottunut, että olen viimeinkin alkanut vähän pääsemään perille, mitä kenties haluan elämässäni tai ainakin minne suuntaan haluan pyrkiä.


Tällä hetkellä tärkeintä elämässäni on henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen, ihmissuhteet, opiskeluissa eteneminen ja musiikki. Olen melko luottavaisin mielin opiskelujeni kanssa, vaikka haasteita on ollut. Ala tuntuu ainakin 100% oikealta. Musiikki ja tämänhetkinen bänditoiminta tuovat iloa ja itsevarmuutta. Toivon, että Tyrmä saa ennemmin tai myöhemmin omiakin biisejä ulos.



11. marraskuuta 2020

Mietteitä (epä)sosiaalisuudesta



Uutta blogipäivitystä kaipailtiin, joten tässä sitä nyt tulee :) Syksyllä alkoivat opinnot ja mikä tuuri minulla kävikään, että koko lukuvuosi järjestetään etänä, muuten olisin joutunut junailemaan. En nyt mitenkään halua vähätellä koronan vakavuutta, mutta sen aiheuttamat poikkeusjärjestelyt ovat sattuneet vaikuttamaan minun elämääni positiivisesti. Tässä on tullut todistettua, että monet asiat voi hoitaa täysin toimivasti tai jopa toimivammin etänä. Yksinäisille ihmisille, kuten minulle, koronajärjestely voi olla sekä hyvä että huono asia. Omasta näkökulmastani ainakin yksin oleminen on tuntunut hyväksyttävämmältä ja vähemmän masentavalta. On helpompi olla itsensä kanssa, kun kokoontumisten välttelyä suositellaankin. Voin kuitenkin myös kuvitella, että tämä lisää monen yksinäisen yksinäisyyttä, kun ihmiskontaktit vähenevät, mutta itseäni ei ole haitannut tämä. En kaipaa erityisen paljon ihmiskontakteja elämääni. Emme ole tavanneet luokkani kanssa ollenkaan livenä, mutta sekin on ollut minulle vain positiivinen juttu, sillä en tunne jääneeni ryhmän ulkopuolelle. Whatsapin kautta voi keskustella tuntematta ujoutta ja on helppoa olla aktiivinen. Zoom-tapaamiset tuntuivat ensin vaikeilta. Siinä olemme kaikki web-kamerat päällä ja näemme toisemme. Luento-tyyppisissä zoomeissä ei tarvitse laittaa kameraa päälle, mutta muutaman kerran olen joutunut esiintymään ja pitämään pitkiäkin puheenvuoroja. Se oli aluksi aika kammottavaa, mutta nyt olen jo tottunut siihen. Kaikki puhumiset on kuitenkin menneet hyvin ja tuoneet mulle lisää itseluottamusta. En usko, että jännitän enää paljoa seuraavalla esiintymiskerralla. 




Olen toisinaan luonnehtinut itseäni epäsosiaaliseksi, mutta kyse ei pelkästään (ainakaan enää) ole siitä. Mua vaivaa myös itseluottamuksen puute ja jonkinlainen ihmispelko. Masennuksen lievityttyä olen muuttunut sosiaalisemmaksi ja muiden asioista kiinnostuneemmaksi, joten uskon, että epäsosiaalisuudessani on ollut paljolti kyse masennuksesta. Vaikka sanoinkin jo, etten kaipaa erityisen paljoa ihmiskontakteja elämääni, toivoisin kuitenkin, että niitä olisi nykyistä enemmän. Minua kiehtoo ajatus, että tuntisi naapurini paremmin ja talon henki olisi yhteisöllisempi. En ole kuitenkaan itse tehnyt asian eteen mitään, sillä en uskalla. Jotenkin aina kun yhtäkkiä kohtaa jonkun, on vaikea keksiä puheenaihetta, mutta sitten jälkikäteen vasta keksin, mitä olisi voinut sanoa. Sen takia ei tule pahemmin keskusteltua kenenkään kanssa, muuta kuin tervehtimistä ja kiittämistä. No okei, kerran kun olin sosiaalisella päällä, niin aloin juttelemaan naapurin (tai sen kavereitten) kanssa parvekkeen kautta. Vaikka nykypäivänä yhteisöllisyys on vähentynyt, en kuitenkaan usko, etteikö sitä voisi löytää. Kyse on lähinnä omista rajoituksistani. En kuitenkaan viihdy missä tahansa yhteisössä. Kaikenlaisissa suurissa ryhmissä olo on aina ulkopuolinen, koska en osaa olla tarpeeksi sosiaalinen. Sellaista ulkopuolisuuden tunne ei tunnu hyvältä. En edes tiedä, millaiseen ryhmään soveltuisin, onko sellaista olemassakaan. Ehkä ei, sillä en ole koskaan ollut varsinaisesti ryhmäihminen. Tai sitten meissä pitäisi vaan olla vähän enemmän samoja ominaisuuksia. Olen kuitenkin ihminen, sosiaalinen eläin, joten jokin siinä ryhmään kuulumisessa kuitenkin vetää puoleensa. No, ehkä minun on aloitettava ihan vain yksittäisten ihmiskontaktien luomisessa. Kaipaan syvää ystävyyttä. Sellaista, jossa kumpikin voi olla oma itsensä, näyttää aidot tuneensa ja ihan oikeasti välitetään toisistaan. Kunpa vaan pääsisin estoistani, epätoivoisuuden tunteistani, masennuksen rippeistä ja väsymyksestä eroon, niin kaikki olisi mahdollista. Huonounisuus, väsymys ja hyvin epäsäännöllinen unirytmi vaivaavat minua nyt todella paljon. Ne ovat vaivanneet hyvin pitkään ja huonontavat elämänlaatuani. Saisin paljon enemmän aikaiseksi ilman näitä ongelmia. Kulutan liikaa aikaa tekemättä mitään hyödyllistä kun minulla ei ole energiaa tarpeeksi. Tää on ehkä ainoa asia, joka ylläpitää masennusta ja siten myös epäsosiaalisuutta. En tiedä mikä tähän auttaisi, sillä olen yrittänyt kaikkea.