13. kesäkuuta 2018

Elinvoimainen

Tunnen itseni paljon elinvoimaisemmaksi kuin vuosi sitten. Olen jo saanut livenä ja netissä palautetta että hyvä olo on alkanut näkymään minussa. Olen totisesti kyllästynyt olemaan heikko ja passiivinen. Se on niin nähty. On lopulta oma valinta, minkä tien valitsee. Masennus ja muut psyykkiset sairaudet ovat tosi vaikeita eikä niistä vain päätetä parantua. Syömishäiriöstäkään ei noin vain parannuta, mutta on mahdollista tehdä se valinta, että haluaako loppuelämänsä olla anorektikko vai haluaako lähteä tavoittelemaan normaalia elämää. Mulla on ollut paranemiskausia jo monta, mutta olen aina lopulta palannut takaisin vanhaan. En enää aio vajota yhtään minnekään, vaan pitää itsestäni huolta, vaikka mitä tulisi. Koska mitä järkeä on tietoisesti tehdä elämästään paskaa?  

Nämä kuvat ovat niiltä hyviltä hellepäiviltä. Taitavat helteet tulla takaisin jo ensi viikonloppuna. Käytiin hakemassa kesän ensimmäiset mango-banaani-fruitiet uimastadionin kioskista. Suosittelen! Emme käyneet siellä laisinkaan viime vuonna, koska oli niin epäkesäistä. Kävin eräänä hellepäivänä siellä jopa yksin. En ikinä lähde yksin kahviloihin tai sen tapaisiin, joten toi oli jonkinlainen "voitto". Näin, että kioskissa myydään keitettyjä kananmunia. Euron kappale. Haluaako joku tosiaan nauttia ulkokahvilassa keitetyn kananmunan? Sitten mä näin siinä pöydillä jonkun syövän keitettyä kananmunaa. Okei, ehkä mä en vaan tajuu. On tullut muuten syötyä paljon ulkona viime aikoina. Ravintolaan meneminen oli ennen niin vaikeaa, mutta ei ole enää!






















































1. kesäkuuta 2018

Seurasaaressa


   
Seurasaaressa on muuten rakennus, joka on tuotu Elimäeltä. En ole vielä löytänyt sitä, koska en ole tiennyt miltä se näyttää. En ole oikestaan koskaan jaksanut tonkia tuota museoaluetta kokonaan.

Löysinkin juuri kuvan siitä netistä. Nyt osaan etsiä sen. Ajattelin sen olevan joku kuppanen aitta, mutta se onkin hieno rakennus! Nyt oon kyllä ylpeä juuristani. Ens kerralla kuva siitä!

Kouvolan nettisivuilla muuten sanotaan, että Elimäen kotiseutumuseo on kuin Seurasaari pienoiskoossa. Huhhuh!


 Siellä on juuri tämän tyyppinen tuulimylly. 


Kanadanhanhen poikasia. 


Perähanhee.


 Tässä ollaan kavereiden kanssa menossa pitään hauskaa.


No läppäläppä en tunne noit.


























 Tää lampi on huikee. Se on tosi musta, mutta kuvista se ei oikein välity.








Saavuttiin viimein museoalueelle.









































Nää hanhet olivat kunnon posettajia. Kävelivät kameran eteen ja yrittivät näyttää söpöiltä.