Palasin pitkähkön tauon jälkeen blogin pariin. Tämäkin teksti on roikkunut luonnoksissa jo yli puoli vuotta, mutta jätän tämän osittain ennalleen ja lisäilen vähän uutta. Bloggaaminen tuntui aikoinaan todella luontevalta, mutta vähitellen minusta tuli niin arka, että julkisesti kirjoittaminen ei tuntunut enää mielekkäältä. Kyse on lähinnä omasta ajatusmaailmastani, vaikka kyllä ilkeät kommentit ja nettikirjoittelu vaikuttivat asiaan omalla tavallaan.
Kaikenlaisia elämänmuutoksia on hiljaisuuden aikana tapahtunut. 2019 oli todella vaikea vuosi. Olen kuitenkin järjestänyt asiani ja tehnyt töitä hyvinvointini eteen. Uskon valoisaan tulevaisuuteen. Haluaisin kirjoittaa jatkossa tänne lisää elämästäni. Kirjoittaminen on aina ollut minulle hyvää terapiaa. Mietin vaan edelleen liikaa mitä muut ajattelevat. Kysyn itseltäni usein, että miksi mun pitäisi miettiä, mitä muut ajattelevat? Riittää, että mietin mitä itse ajattelen. Siinä on ihan tarpeeksi kestämistä.
Pari kuukautta sitten huomasin yhden asian. Blogger oli itsestään lopettanut sähköposti-ilmoitukset kommenteista eli en ollut reiluun vuoteen saanut tietoa yhdestäkään kommentista. Olin saanut paljon kommentteja Mikä on blogini tarkoitus? -tekstiin. Kiitos ihan mielettömästi kaikille! Olisin julkaissut ne ja vastannut, jos olisin tiennyt asiasta! Juuri tuossa tekstissä olin heittänyt pallon lukjoille, ja kun kukaan ei vastannut, niin ajattelin että eihän täällä käy vissiin ketään. Olin väärässä. Mukavia ihmisiä täällä lukijoita, kiitos vielä paljon <3
Toivon ainoastaan, että
ilkeät ihmiset pysyisivät poissa täältä. Oon herkkä julmille
kommenteille. Jos haluat haukkua ja arvostella minua täällä tai jossain
keskustelupalstalla, niin mieti ensin oikeasti miten se saattaa vaikuttaa
minuun. En ole ollut paha kenellekään enkä ansaitse yhtäkään
vihakommenttia.
Haluaisin herättää blogini uudelleen eloon. Kirjoitan varmaan sekä kevyistä että vakavista aiheista ja laitan kuvia. Turha ottaa bloggaamista liian vakavasti. En yritäkkään olla mikää hyvä tai suosittu bloggaaja. Tämä on vain dokumentti elämästäni. Tai jälki siitä, että olen ollut olemassa.
